Metsästysharrastus mahdollistettava uusillekin metsästäjille

Meillä Suomessa metsästysoikeus on sidottu varsin tiukasti maanomistukseen. Ellet omista maata, metsästysharrastuksen harjoittaminen voi olla oman kunnan alueella erittäin haastavaa. Maanomistajalla on oikeus metsästää ja määrätä metsästyksestä omilla maillaan, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Monesti maanomistajat vuokraavat maansa metsästysoikeuden paikalliselle metsästysseuralle ja näin tulisi olla jatkossakin. Tällöin metsästysseurat voivat myydä myös vieraskortteja, jolloin seuran jäsenen mukana voi metsästää seuraan kuulumaton metsästäjä.

Metsästys viehättää entistä enemmän koiraharrastajia, nuoria sekä naisia ja tässä näen suuret mahdollisuudet entistä paremmalle metsästyskulttuurille. Monella metsästys kulkee maakunnassamme suvussa ja on luonnollinen valinta harrastukseksi. Metsästykseen ja koiraharrastukseen kasvetaan mukaan. Näkisin hyvänä, että koulujen opetussuunnitelmiin kuuluisi erä- ja metsästäjäkurssit valinnaisaineina. Tällä mahdollistettaisiin nuorelle koululaiselle oikeanlainen tiedonsaanti perinteisestä suomalaisesta eränkäynnistä.

Elokuun alussa monet metsästysseurat pitävät vuosikokouksiaan. Kokouksissa päätetään myös uusista seuran jäsenistä. Toivon, ettei kokouksissa ketään jätetä perusteettomasti hyväksymättä seuran jäseneksi. Tarvitsemme jatkossakin uusia hirvimiehiä ja -naisia. Tämäkin olisi kokouksissa hyvä muistaa, eikä pitää kynsin hampain kiinni omista oikeuksista ja vuosikymmeniä tehdyistä seuran säännöistä. Metsästysharrastus muuttuu jatkuvasti ja monen seuran säännöt vaativat vielä päivitystä 2000-luvulle.

Metsästyskulttuurissamme arvostetaan eettisyyttä, saaliin kunnioittavaa käsittelyä sekä hyviä metsästystapoja. Tätä perinnettä meidän tulee opettaa jatkossakin jälkipolvillemme ja mahdollistaa myös maattomien metsästäjien metsästys.

Kari Kulmala, metsästäjä

eduskuntavaaliehdokas (kok) Rääkkylä

Sanomalehti Karjalainen 4.8.2022

Lieksan Lehti 8.8.2022

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *