Venäjän aseellinen hyökkäys itsenäiseen Ukrainaan rikkoo useita kansainvälisiä sopimuksia. Jokaisessa sodassa on olemassa oikeussääntöjä. Niitä sovelletaan aseellisissa selkkauksissa, kun konflikti on jo alkanut. Oikeussäännöt sisältävät joukon säännöksiä, jotka takaavat lapsille erityissuojelua. Kansainvälisiä säädöksiä lasten suojelemiseksi sodan aikana on laadittu jo yli sata vuotta sitten. Eri asia on, haluaako jokin valtio tällaisia sääntöjä noudattaa, vaikka olisi niihin aikaisemmin sitoutunut.
Muun muassa tahallinen hyökkäys siviiliväestöä kohtaan on sotarikos. Valtaosa sotien uhreista onkin nykyään siviilejä, naisia, vanhuksia ja lapsia. Siviiliväestöllä tulee aina olla mahdollisuus siirtyä sota-alueelta pois, myös Ukrainassa. Tämän mahdollistaminen osoittaisi sodan vastapuolelta inhimillisyyttä ja sivistystä.
Tällä hetkellä Ukrainasta on arviolta kymmenen prosenttia väestöstä siirtynyt maan rajojen ulkopuolelle, myös Suomeen. Näen hyvänä, että sotaan täysin syyttömät lapset, naiset ja vanhukset pääsevät pois sodan jaloista. Suomessa vain sodan käynyt sukupolvi tietää oikeasti, miltä tuntuu lähteä omasta kodista, ehkä viimeistä kertaa. Talvi- ja jatkosodan tai Lapin sodan jättämät haavat eivät ole sodan nähneeltä sukupolvelta vieläkään täysin umpeutuneet.
Samaan aikaan kuulee joskus puhuttavan, että Suomessa asuvien venäläisten tulisi lähteä takaisin lähtömaahansa. Tähän ei ole mitään perusteita. Suomessa asuu tuhansia perheitä, joista toinen vanhempi on venäläistaustainen. Pitäisikö meidän lähettää toinen vanhemmista Venäjälle ja samalla arvioida, kenen luokse heidän yhteiset lapsensa jäävät? Riistäisimmekö lapsilta toisen vanhemmista? Tälläkin hetkellä jo osa lapsista pelkää kertoa, että toinen vanhemmista on venäläistaustainen. Tähänkö on sivistysvaltio Suomessa menty? Ei kai meidän tarvitse mennä samalle tasolle sotaan syyttömien kohtelussa kuin naapurimaassamme?
Kari Kulmala, Rääkkylä
kunnanvaltuutettu (kok)
Sanomalehti Karjalainen 25.4.2022
(tarjottu lehteen 12.4.2022)