Arjen pienet teotkin osoittavat isänmaallisuutta

Isänmaallisuus on arvokas asia, jota voi pohtia monesta eri näkökulmasta. Sen ei tarvitse olla maailmoja syleilevää ylistystä, ylenpalttista harmoniaa tai edes perinteisten arvojen julistamista, mutta sen voi jokainen osoittaa kaikessa arjen tekemisessään. Isänmaallisuutta ei välttämättä osoita rispaantunut siniristilippu ovenpielessä tai kämmenen kokoinen leijonariipus kaulalla. Pienet teot osoittavat monesti isänmaallisuutta enemmän kuin ihmisten juhlapuheet tai isänmaalliset tunnukset.

Mielestäni isänmaallisuutta on kaikki se, mitä teemme kotimaamme ja kansalaisten yhteiseksi hyväksi. Meillä on aina ollut ja tulee jatkossakin olemaan päättäjiä, jotka toimivat pitkäjänteisesti, epäitsekkäästi ja itsensä uhraten Suomen ja Suomen kansan parhaaksi. Sellaisia päättäjiä tarvitsemme!

Isänmaallisuus näyttäytyi Suomessa korkeimmillaan sotien vaikeina vuosina. Sotien jälkeiset vuodet, ja jopa vuosikymmenet, olivat kuitenkin kokonaisuudessaan aikaa, jolloin isänmaalliset tunteet tuli pitää piilossa. Tästä piti osaltaan huolta punaisten johtama Suomen Valtiollinen poliisi, Valpo. Tämä oli vaikeaa aikaa itsenäisyyttämme puolustaneelle veteraanisukupolvelle. Vasta 1980-luvulla veteraanimme alkoivat saamaan sitä arvostusta, mikä heille kuuluu.

Isänmaallisuuteen tulee uusia painotuksia jokaisen ikäpolven myötä. Tällä hetkellä nuoremme arvostavat muun muassa itsenäisen maamme laajoja kansalaisvapauksia sekä puhdasta suomalaista luontoa. Ilmastonmuutoksen torjuminen, kierrätys ja luonnon suojelu ovat heille tärkeää. 

Jokainen pieni arjen teko, jolla säästämme luontoa, tuomme hyvää mieltä lähimmäiselle tai näemme kotimaan maailman arvokkaimpana alueena, on juuri sitä isänmaallisuutta, joka on keskuudessamme kaiken aikaa, mutta emme sitä välttämättä huomaa.

Pieni lapsi koulumatkallaan poimii maasta roskan ja laittaa sen lähimpään roskikseen. Tämä pieni lapsi ymmärtää, että ympäristö on kauniimpi ilman luontoon kuulumatonta karkkipaperia tai pizzapakkausta. Sekin on isänmaallisuutta, vaikka tämä lapsi ymmärtää sen ehkä vasta vuosikymmenten kuluttua. 

Kari Kulmala, Rääkkylä

Sanomalehti Karjalainen 4.12.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *