Pienpetoraudat riittävän pitkän putken sisälle

Pienpetokannan kurissa pitäminen on yksi tärkeimmistä metsästykseen liittyvistä riistanhoitotöistä. Se on myös luonnonsuojelutyötä parhaimmillaan. Jokaisesta minkistä tai supikoirasta tulisikin maksaa pyytäjälle korvaus valtion varoista. Minkin tai supikoiran pyynti ei vaadi enää nykyään metsästyskorttia. Heti tappavien rautojen tai loukun käyttö vaatii kuitenkin aina maanomistajan luvan.

Heti tappavilla raudoilla pyydetään pääasiassa näätää ja minkkiä. Ne on sijoitettava siten, ettei niistä aiheudu vaaraa ihmisille tai muille kuin pyydystettäville eläimille. Ongelmana lienee erityisesti se, että miten pystyy varmistamaan kesäaikana sen, ettei rautoihin mene muita kuin siihen haluttavia eläimiä. Elokuun alusta tilanne helpottuu, kun saaliseläimistä muun muassa näätä ja kärppä tulevat metsästettäväksi.

Viime viikkoina on uutisoitu ihan valtakunnallisesti karhujen jäämisestä kiinni pienpedoille tarkoitettuihin rautoihin Lieksassa ja Joensuun Enossa. Tällaiset ikävät tapaukset olisi vältettävissä, mikäli heti tappavat raudat olisivat riittävän pitkän putken sisällä siten, ettei karhun tassu mahdu putken sisään.

Karhu ei ole Suomessa uhanalainen laji. Meillä arvioidaan olevan noin 12 prosenttia enemmän karhuja kuin viime vuonna. Tällä metsästyskaudella onkin mahdollisuus valtakunnallisesti kannanhoidollisessa metsästyksessä kaataa 73 karhua enemmän kuin viime kaudella. Pidän tätä mahdollisuutta hyvänä ja oikeansuuntaisena. Tavoitteena on ollut katkaista jo kymmenen vuotta sitten alkanut karhukannan voimakas kasvu, missä ei ole kuitenkaan vielä onnistuttu, koska Venäjän suunnasta tulee koko ajan uutta kantaa Suomeen, ilman passia ja viisumia.

Kari Kulmala, metsästäjä, Rääkkylä

Sinisten puheenjohtaja

Lieksan Lehti 22.7.2021

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *