Sote-palvelut turvattava

Terveysalan toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti. Erilaisten terveyspalveluita tuottavien yritysten rooli muun muassa palveluiden saatavuudessa on kasvanut merkittävästi koko 2000-luvulla. Pidän tärkeänä, että yksityisten toimijoiden määrää ei vähennetä, koska yritykset ovat erittäin tärkeä ja kiinteä osa sote-palvelujärjestelmäämme. Tarvitsemme sekä julkista, että yksityisiä palvelun tuottajia kunnassamme. Molemmat täydentävät toisiaan.

Siun soten terveysasemille perustettiin yhteensä 15 uutta lääkärinvirkaa toukokuun alusta alkaen. Virat tulevat Joensuussa sijaitseville terveysasemille, mikäli virat saadaan täytettyä. Koko Pohjois-Karjalassa oli huhtikuussa vaje 33 lääkäristä eli 30 prosenttia maakunnan viroista on täyttämättä. Kesällä tilanne helpottuu kun kandit ja juuri valmistuneet lääkärit tulevat hetkeksi töihin. Rääkkylän on ehdottomasti saatava lääkäreistä oma osansa. Pidän myös huolestuttavana, että kunnassamme on niin monta täyttämätöntä hoitajan toimea. Toimet on saatava täytettyä pikimmiten vai onko tarkoitus, että pienen kunnan terveyspalvelut ajetaan alas. Tätä ei voida mitenkään hyväksyä koska terveyspalvelut kuuluvat meidän jokaisen lailla suojattuihin lähipalveluihin!

Hallituspuolueet esittävät uudessa sote-uudistuksessa, että palvelut pitäisi tuottaa pääosin julkisena tuotantona. He esittävät samalla, että yksityisten toimijoiden kanssa tehtyjä voimassa olevia sopimuksia voidaan mitätöidä, neuvotella uusiksi tai jopa irtisanoa. En pidä tällaista toimintaa millään muotoa sopivana. Sote-uudistuksesta näyttäisi pikaisesti lukemalla puuttuvan se kaikkein tärkein eli palvelulupaus meille kaikille kuntalaisille. Tämä tarkoittaa muun muassa hoitoon pääsyn nopeuden ja hoidon saatavuuden kaltaisia asioita. Tällä hetkellä nämä eivät ole olleet ongelmia Rääkkylässä, mutta muuttuuko tilanne jo ensi vuonna? Rääkkylän uusilla valtuutetuilla on kova työ ensi kaudella pitää huolta sosiaali- ja terveyspalveluistamme ja henkilökunnan saatavuudesta. Tämä on kuitenkin jokaisen valtuutetun tehtävä!

Kari Kulmala, Rääkkylä

kuntavaaliehdokas (sin)

Kotiseutu-uutiset 12.5.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *