On ollut mielenkiintoista seurata hallituksen sekoilua puoliväli- ja kehysriihessä. En muista tällaisia neuvotteluja käydyn pitkään aikaan. Yleensä neuvottelut kestävät pari päivää ja niissä tarkastellaan, miten edellinen pari vuotta on mennyt ja onko pysytty hallitusohjelmassa ja sovitussa kehyksessä. Nyt ovat asiat pahasti sekaisin!
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen, joka pistettiin neuvotteluista välillä ulos sanoikin eilen, että puoliväliriihi on muuttunut luonteeltaan uusiksi hallitusneuvotteluiksi ja niitä käydään kriisitunnelmissa. Tältä se on myös näin sivusta tarkastellen vahvasti näyttänytkin.
Näyttäisi siltä, että puoliväliriihiä käyvät demarit, keskusta ja vihreät, muut hallituspuolueet ovat hiirenhiljaa. Jos neuvotteluja käydään lisäksi ilman valtiovarainministeriä, ollaan pahasti hakoteillä. Niin pitkään kuin minä muistan, pääministeri ja valtiovarainministeri ovat olleet hallituksen onnistumisen keskeisimpiä vaikuttajia. Kysehän on tavallaan valtiovarainministeriön ja muiden ministeriöiden vastakkainasettelusta. Muut ministeriöt pyytävät rahaa ja valtiovarainministeriö antaa jos antaa rahaa. Ajatteleppa jos olisimme todellisessa kriisissä tai sodassa ja ulko- ja puolustusministerit pidettäisiin ulkona neuvotteluista! Ei tulisi kuuloonkaan!
Rahaa on nyt jaettu jokaiselle ja pidetty äänestäjät tyytyväisinä. Joskus tulee kuitenkin velanmaksun aika. Alkaisiko se jo ensi vuonna? Entäs jos uusi pandemia iskee parin vuoden kuluttua. Onko silloin rahanjako yhtä holtitonta? Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on asiasta huolissaan ja ihan aiheesta. Missä menee velanoton ja velaaksi elämisen raja? Ihan muistutuksena: http://www.velkakello.fi/ Kaksi vuotta valtionvelkaa oli noin 100 miljardia euroa, nyt 20 miljardia enemmän. Ai niin se korona…
Velkakelloa seuraamalla voi todeta, että elintasomme on lainaa. Hallitus ottaa velkaa ennätysmäärin pitääkseen sinut tyytyväisenä, koska sinä voit äänestää seuraavissa kunta- ja eduskuntavaaleissa. Äänestäthän meitä!
Ehkäpä hallituspuolue keskusta on viimein herännyt talouden ja työllisyyden ongelmiin ja julkisen talouden kestämättömään tilanteeseen, näin ainakin toivon. Toki heidänkin budjettiriihen keskusteluissa on ollut paljon teatteria, mikä uppoaa tietenkin heidän kannattajiinsa.
Voi olla, että vielä tällä kertaa hallitus pysyy koossa, mutta isommat keskusteluthan käydään vasta syyskuussa. Silloin tilanne voi olla toinen, ellei kesälomilla saada yhteistä näkemystä sitä ennen. Silloin hallitus voi kaatua jolloin tilanne johtaisi ennenaikaisiin vaaleihin. Mikä puolue olisi niihin valmis?