Kuntavaalien alkuperäinen päivä oli tänään

Maaliskuussa puoluesihteerien kokouksessa tehtiin päätös kuntavaalien siirtämisestä kesäkuulle. Samalla vaalien siirto laittoi aikataulut uusiksi. Pidän hyvänä, että ennakkoäänestysaika piteni viikolla. Siirto mahdollisti myös muutoksien tekemisen puolueiden ehdokaslistoissa. En pitänyt itse kuntavaalien siirtoa tarpeellisena. Kuntavaaleihin oli kaikilla vuosi aikaa valmistautua silloin kun ensimmäiset koronatartunnat tulivat esiin. Saamatonta toimintaa! Jos kuntavaalit olisi pidetty 18.4.2021, annettuja ääniä laskettaisiin juuri nyt.

”Jälkiviisaus on aina helppoa”, sanotaan. Niin on nytkin. Näiden kuntavaalien siirtoon vaikuttanut kauhuskenaario oli kiireessä tehty päätös. THL:n maaliskuun alun arvio 2600 – 11200 päivittäisestä uudesta tartunnasta kuntavaalien aikaan ei osunut lähellekään. Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinenkin on kertonut myöhemmin, että teknisesti turvallisuustoimenpiteet oli kyllä tehty niin, että 18.4 vaalit olisi pystytty toimittamaan. Mutta se korona… Koronan varjolla tehdään ihmeellisiä päätöksiä, miljardiveloista puhumattakaan. Kaiken voi laittaa tällä hetkellä koronan piikkiin.

Tänään aurinkoinen sää olisi mahdollistanut äänestämisen toteuttamisen ulkona normaalien sisätilojen lisäksi halki Suomen ja kunnilla on ollut todellakin aikaa valmistautua vaaleihin ja niiden turvallisuuteen. Sanon edelleen, että saamatonta toimintaa. Mutta se on myös sitä ”Jälkiviisautta”. Olisipa meillä kaikilla sitä kuuluisaa Veikko Huovisen: Havukka-ahon ajattelijan kaukoviisautta muun viisauden lisäksi.

Kari Kulmala, Sinisten puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *