Saimaan kalastusrajoituksia koskevan valtioneuvoston asetuksen voimassaolo päättyi 14. huhtikuuta, eikä valtioneuvosto ole päässyt yhteisymmärrykseen uuden asetuksen sisällöstä. Tämä on varsin ihmeellistä, koska aikaa on ollut riittämiin.
Täällä Saimaan pohjoispäässäkin valtaosa kalastusrajoituksista on tähän asti tehty vapaaehtoisen sopimisen kautta ja osakaskunnissa on ollut selvästi valmius jatkaa sopimuksia. Ilman suojelua norppa ei kuitenkaan jää. Osakaskunnillakin on mahdollisuus rajoittaa kalastusta.
Nykyisten rajoitusten ansiosta saimaannorpan kanta on kasvanut noin 420 – 430 yksilöön, mikä on selvästi enemmän kuin on ollut tavoite vuodelle 2021. Saimaannorpalle asetettiin tavoitteeksi 400 yksilöä ja se on nyt saavutettu jo kuusi vuotta etuajassa. Lisärajoituksia kalastajille ei siis tässä vaiheessa tarvita. Suojellaan saimaannorppaa, mutta suojellaan ja ymmärretään myös kotitarvekalastajaa! Molemmat mahtuvat samoille vesille!