Historia on hyvä tuntea! On hyvä muistaa onnistumisen hetket. On myös hyvä muistaa virheet, ettei niitä tule tehtyä uudestaan. Näin sanovat viisaat ja heitä on helppo uskoa.
Olen aktiivinen reserviläinen, mutta en ihaile sotimista. Suomen historia on silti sotienkin osalta tunnettava, etenkin poliitikkojen. Olen tutustunut useisiin Suomen puolella oleviin sotahistoriallisiin kohteisiin yli 30 vuoden aikana. Pohjois-Karjalassa Ilomantsin Oinassalmi ja Öykkäsenvaara ovat yksi maakunnan tärkeimmistä sotahistoriallisista kohteista. Siellä vihollisen hyökkäys pysäytettiin vuonna 1944 ja tämä oli ratkaisevaa koko jatkosodan lopputulokselle. Kävin alueella viimeksi kaksi viikkoa sitten katsomassa sinne tehtyjä uudistuksia. Uudistukset on tehty pienellä rahalla ja talkoilla, mutta selvästi ammattitaidolla ja varmasti suurella sydämellä koko veteraanisukupolvea kohtaan.
Oinassalmella on kaadettu puustoa muistomerkin alueelta ja Öykkösenvaaralla on räjäytetty noin 70 puuta juoksuhautojen ympäriltä. Molempien tekojen tavoitteena on, että maisema näyttäisi samalta kuin sodan jäljiltä. Pidän molempia uudistuksia erittäin hyvinä ja tervetulleina. Uudistukset lisäävät varmasti alueen houkuttelevuutta ja matkailijoiden määrää. Näin on tapahtunut maailmalla, miksei siis meilläkin.
Oinassalmi näyttää nyt lähes samanlaiselta kuin sodan aikana. Öykkösenvaara on isompi kokonaisuus. Aluetta on kunnostettu jo 90-luvulta. Sinne on rakennettu vuodesta 2013 alkaen betonista monumenttia, joka valmistui vuonna 2017. Sen läheisyydessä on myös muistomerkkitykki, näyttely sekä levähdysalue. Alueella on sodan aikana kallioon louhittuja tykistö- ja konekivääriasemia, jalkaväkiasema suojakorsuineen sekä vaaka-asentoon sidotuista tukeista ja ladotuista kivistä rakennettu panssarieste. Monet näistä ovat alkuperäisiä sodan ajalta, osa kunnostettuja sodan jäljiltä. Kaikella tällä kunnostus- ja ennallistamistyöllä kunnioitetaan sodanajan sukupolvea ja sotilaiden muistoa, ei sotaa.
Ennen alueelta lähtöä pidin hiljaisen hetken sankarivainajille, noille parikymppisille miehille ja naisille. Heidät isät ja äidit lähettivät puolustamaan omaa maataan tuntematonta vihollista vastaan. Toisella puolella heillä oli vastassa samanlaisia isien ja äitien lähettämiä nuoria miehiä ja naisia. Tarvitsemme tällaisia muistomerkkejä muistuttamaan meitä sotien järjettömyydestä.
”Sotilas on aina ristinsä ansainnut. Varsinkin sellainen sotilas, joka maansa puolesta kaatuu vieraalla maalla” ( Jouni Peltola 12.8.2014 https://yle.fi/uutiset/3-7404149)