Maaseutuelinkeino on uhattuna susien takia

Risto Kiiskinen kirjoitti otsikolla Susialoitteella turvattaisiin susien lahtaus (Lieksan Lehti, yleisöosasto 10.11.2020). Jo pelkästä otsikosta voi sanoa, että uskomatonta tekstiä.

Mielestäni on perin outoa, että Kiiskinen, joka muistaakseni itsekin asuu Viensuulla, ei näe sitä hätää ja pelkoa, mikä hänen kotikylällä susien vuoksi vallitsee. Maaseutuelinkeinon, lapsiperheiden ja kaikkien muidenkin asukkaiden turvaksi tarvitaan yhtenäinen puolustusrintama. Valitettavasti sellaista ei ole näköpiirissä. Sellainen saataisiin vain, jos kaikki alueella asuvat petoasiantuntijat, Kiiskinen mukaan lukien, lähtisivät yhdessä tekemään työtä turvallisen asuinympäristön eteen. Kiiskisen olisi aika avata silmät näkemään maaseudun todellinen tilanne. Puoliummessa olevilla silmillä näkee vain noita hänen mainitsemia kettuja ja harakoita.

Kiiskisen kirjoituksessa on useita puolitotuuksia ja jopa kokonaisia totuuksia väistellään. Näitä on hyvä edes vähän korjata. Hän kirjoittaa muun muassa, ”yksikään lapsi ei synny susipelkoisena. Pelon lapset saavat ympäristöstään, meiltä aikuisilta”. Totuutta toinen puoli, mutta kun lapsi näkee jatkuvasti suden läheltä tai suden syöneitä kotieläimiä, pelko lisääntyy. Yhteiskunnan tehtävä on turvata meidän jokaisen turvallisuus, ensimmäisenä tässä jonossa on pieni lapsi. Tällä hetkellä yhteiskunta ei luo turvallisuutta susien suhteen, vaan syytää miljoonia euroja siihen, että rajaseudun ihmisiä totutellaan susiin, muun muassa SusiLIFEn avulla. Edelliset viisi miljoonaa meni saimaannorpalle. Saimaannorppien lukumäärää saatiinkin nostettua ja niin on käymässä nyt myös susille.

Kiiskinen mukaan susi ei myöskään uhkaa maaseudun elinvoimaa. Olen kirjoittajan kanssa eri mieltä, koska joillakin tiloilla ei voida vallitsevan susitilanteen vuoksi edes harkita nautojen lain vaatimaa laiduntamista ja vapaata jaloittelua. Kyse on koko perheen elinkeinosta, jonka jatkuvuuden turvaaminen on myös yhteiskunnan tehtävä. Muun muassa Lieksan maaseutusihteeri on vallitsevasta tilanteesta huolissaan (LL 16.4.2020.)

Kiiskinen jatkaa: ”Poliisilla ei ole tietoa siitä, että susi olisi aiheuttanut vaaraa Viensuulla. Eikä susi ole juossut susiaidan läpi, kun aitoja ei ole olemassakaan”. Poliisilla on tieto asiasta ja viranomaiset ovat myös vahvistaneet petokäynnit. Kiiskinen itse on myös kertonut Lieksan Lehden uutisessa virittelevänsä sähköaidan susia karkottamaan. Ovatko nämä seikat tarkoituksella Kiiskiseltä unohtuneet?

Kiiskinen mukaan hänellä on ollut kuusi kameraa kuvaamassa mainitulla Viensuun tilalla. Viensuun alueella on ollut myös muilla riistakameroita ja useat niistä ovat varmentaneet susien käynnit tilojen läheisyydessä. Ollilan tilalle susi tai sudet tekivät useita petoyhdyshenkilöiden ja viranomaisten varmistamia pihakäyntejä maalis-huhtikuussa 2020. Yhdellä kertaa susi oli tulla jopa tilan navettaan. Tilaa piiritti kolmen suden lauma kevään ajan. Kesän aikana susista tehtiin useita havaintoja eri puolilla kylää. Eikö Kiiskinen näitä huomannut vai eikö hän halua tuoda näitä totuudenmukaisesti esiin?

Lienee myös jokaiselle selvää, että paikallislehti perustaa uutisointinsa faktoihin, jotka koostuvat niin tiloilta, petoyhdyshenkilöiltä kuin viranomaisiltakin saatuihin tietoihin.

Kari Kulmala, Rääkkylä

Sinisten puheenjohtaja

Lieksan Lehti 12.11.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *