Maaseutuelinkeino on uhattuna susien takia

Risto Kiiskinen kirjoitti otsikolla Susialoitteella turvattaisiin susien lahtaus (Lieksan Lehti, yleisöosasto 10.11.2020). Jo pelkästä otsikosta voi sanoa, että uskomatonta tekstiä.

Mielestäni on perin outoa, että Kiiskinen, joka muistaakseni itsekin asuu Viensuulla, ei näe sitä hätää ja pelkoa, mikä hänen kotikylällä susien vuoksi vallitsee. Maaseutuelinkeinon, lapsiperheiden ja kaikkien muidenkin asukkaiden turvaksi tarvitaan yhtenäinen puolustusrintama. Valitettavasti sellaista ei ole näköpiirissä. Sellainen saataisiin vain, jos kaikki alueella asuvat petoasiantuntijat, Kiiskinen mukaan lukien, lähtisivät yhdessä tekemään työtä turvallisen asuinympäristön eteen. Kiiskisen olisi aika avata silmät näkemään maaseudun todellinen tilanne. Puoliummessa olevilla silmillä näkee vain noita hänen mainitsemia kettuja ja harakoita.

Kiiskisen kirjoituksessa on useita puolitotuuksia ja jopa kokonaisia totuuksia väistellään. Näitä on hyvä edes vähän korjata. Hän kirjoittaa muun muassa, ”yksikään lapsi ei synny susipelkoisena. Pelon lapset saavat ympäristöstään, meiltä aikuisilta”. Totuutta toinen puoli, mutta kun lapsi näkee jatkuvasti suden läheltä tai suden syöneitä kotieläimiä, pelko lisääntyy. Yhteiskunnan tehtävä on turvata meidän jokaisen turvallisuus, ensimmäisenä tässä jonossa on pieni lapsi. Tällä hetkellä yhteiskunta ei luo turvallisuutta susien suhteen, vaan syytää miljoonia euroja siihen, että rajaseudun ihmisiä totutellaan susiin, muun muassa SusiLIFEn avulla. Edelliset viisi miljoonaa meni saimaannorpalle. Saimaannorppien lukumäärää saatiinkin nostettua ja niin on käymässä nyt myös susille.

Kiiskinen mukaan susi ei myöskään uhkaa maaseudun elinvoimaa. Olen kirjoittajan kanssa eri mieltä, koska joillakin tiloilla ei voida vallitsevan susitilanteen vuoksi edes harkita nautojen lain vaatimaa laiduntamista ja vapaata jaloittelua. Kyse on koko perheen elinkeinosta, jonka jatkuvuuden turvaaminen on myös yhteiskunnan tehtävä. Muun muassa Lieksan maaseutusihteeri on vallitsevasta tilanteesta huolissaan (LL 16.4.2020.)

Kiiskinen jatkaa: ”Poliisilla ei ole tietoa siitä, että susi olisi aiheuttanut vaaraa Viensuulla. Eikä susi ole juossut susiaidan läpi, kun aitoja ei ole olemassakaan”. Poliisilla on tieto asiasta ja viranomaiset ovat myös vahvistaneet petokäynnit. Kiiskinen itse on myös kertonut Lieksan Lehden uutisessa virittelevänsä sähköaidan susia karkottamaan. Ovatko nämä seikat tarkoituksella Kiiskiseltä unohtuneet?

Kiiskinen mukaan hänellä on ollut kuusi kameraa kuvaamassa mainitulla Viensuun tilalla. Viensuun alueella on ollut myös muilla riistakameroita ja useat niistä ovat varmentaneet susien käynnit tilojen läheisyydessä. Ollilan tilalle susi tai sudet tekivät useita petoyhdyshenkilöiden ja viranomaisten varmistamia pihakäyntejä maalis-huhtikuussa 2020. Yhdellä kertaa susi oli tulla jopa tilan navettaan. Tilaa piiritti kolmen suden lauma kevään ajan. Kesän aikana susista tehtiin useita havaintoja eri puolilla kylää. Eikö Kiiskinen näitä huomannut vai eikö hän halua tuoda näitä totuudenmukaisesti esiin?

Lienee myös jokaiselle selvää, että paikallislehti perustaa uutisointinsa faktoihin, jotka koostuvat niin tiloilta, petoyhdyshenkilöiltä kuin viranomaisiltakin saatuihin tietoihin.

Kari Kulmala, Rääkkylä

Sinisten puheenjohtaja

Lieksan Lehti 12.11.2020

Oinassalmi ja Öykkösenvaara

Historia on hyvä tuntea! On hyvä muistaa onnistumisen hetket. On myös hyvä muistaa virheet, ettei niitä tule tehtyä uudestaan. Näin sanovat viisaat ja heitä on helppo uskoa.

Olen aktiivinen reserviläinen, mutta en ihaile sotimista. Suomen historia on silti sotienkin osalta tunnettava, etenkin poliitikkojen. Olen tutustunut useisiin Suomen puolella oleviin sotahistoriallisiin kohteisiin yli 30 vuoden aikana. Pohjois-Karjalassa Ilomantsin Oinassalmi ja Öykkäsenvaara ovat yksi maakunnan tärkeimmistä sotahistoriallisista kohteista. Siellä vihollisen hyökkäys pysäytettiin vuonna 1944 ja tämä oli ratkaisevaa koko jatkosodan lopputulokselle. Kävin alueella viimeksi kaksi viikkoa sitten katsomassa sinne tehtyjä uudistuksia. Uudistukset on tehty pienellä rahalla ja talkoilla, mutta selvästi ammattitaidolla ja varmasti suurella sydämellä koko veteraanisukupolvea kohtaan.

Oinassalmella on kaadettu puustoa muistomerkin alueelta ja Öykkösenvaaralla on räjäytetty noin 70 puuta juoksuhautojen ympäriltä. Molempien tekojen tavoitteena on, että maisema näyttäisi samalta kuin sodan jäljiltä. Pidän molempia uudistuksia erittäin hyvinä ja tervetulleina. Uudistukset lisäävät varmasti alueen houkuttelevuutta ja matkailijoiden määrää. Näin on tapahtunut maailmalla, miksei siis meilläkin.

Oinassalmi näyttää nyt lähes samanlaiselta kuin sodan aikana. Öykkösenvaara on isompi kokonaisuus. Aluetta on kunnostettu jo 90-luvulta. Sinne on rakennettu vuodesta 2013 alkaen betonista monumenttia, joka valmistui vuonna 2017. Sen läheisyydessä on myös muistomerkkitykki, näyttely sekä levähdysalue. Alueella on sodan aikana kallioon louhittuja tykistö- ja konekivääriasemia, jalkaväkiasema suojakorsuineen sekä vaaka-asentoon sidotuista tukeista ja ladotuista kivistä rakennettu panssarieste. Monet näistä ovat alkuperäisiä sodan ajalta, osa kunnostettuja sodan jäljiltä. Kaikella tällä kunnostus- ja ennallistamistyöllä kunnioitetaan sodanajan sukupolvea ja sotilaiden muistoa, ei sotaa.

Ennen alueelta lähtöä pidin hiljaisen hetken sankarivainajille, noille parikymppisille miehille ja naisille. Heidät isät ja äidit lähettivät puolustamaan omaa maataan tuntematonta vihollista vastaan. Toisella puolella heillä oli vastassa samanlaisia isien ja äitien lähettämiä nuoria miehiä ja naisia. Tarvitsemme tällaisia muistomerkkejä muistuttamaan meitä sotien järjettömyydestä.

”Sotilas on aina ristinsä ansainnut. Varsinkin sellainen sotilas, joka maansa puolesta kaatuu vieraalla maalla” ( Jouni Peltola 12.8.2014 https://yle.fi/uutiset/3-7404149)

Ei suojella susia sukupuuttoon

Metsästyskoira Aku kasvoi lapsiperheessä yli kuusi vuotta. Aku oli perheenjäsen, jota rakastettiin ja josta pidettiin perheessä hyvää huolta, myös lapset oppivat huolehtimaan koirasta. He kasvoivat yhtä aikaa kouluikäisiksi Akun kanssa. Voikin sanoa, että Akulla oli elämässä kaikki hyvin. Aku oli metsästyskoira jolla metsästettiin. Yhtenä sunnuntaiaamuna metsässä tuli kaksi sutta vastaan ja ne repivät Akun kappaleiksi. Aku eli vielä silloin, kun kaksi jalkaa oli revitty irti ja toinen susista iski hampaansa sen kurkkuun. Tällaisia vastenmielisiä tapahtumia tapahtuu pihoissamme ja metsissämme entistä enemmän ja tämän kaiken ihminen sallii.

On erikoista, että sudet voivat hallita elämäämme, metsiämme ja jopa pihojamme, vaikka ihminen voi itse säätää susien määrän. On typerää, että susien vuoksi maataloudessa joudutaan tarkoin miettimään, miten suojata tuotantoeläimiä niiden hyökkäyksiltä. Typerintä on, että poliitikot yrittävät piiloutua asiassa EU:n säännösten taakse. Mielestäni susia tulee käsitellä kuten karhuja ja ilveksiä, joiden kantaa rajoitetaan luvanvaraisella metsästyksellä. Ensimmäisenä tulee poistaa suurpedot pihoistamme.

Perheenjäsenen menetys aiheuttaa suuren surun koko perheelle. Siinä tulee kyynel silmäkulmaan isommallekin miehelle, saati sitten lapselle. Kaiken menetyksen keskellä koiranomistajaa vielä syyllistetään asiasta: ”Mitäs veit koiran metsään?” Mikäli joku erehtyy puolustamaan susi- ja karhualueiden asukkaita, heidän lemmikkejään ja elinkeinoaan petojen hyökkäyksiltä, saa niskaansa melkoista ryöpytystä joka suunnasta. Jopa perhettä uhataan!

Hyvin harva vihaa sutta, mutta näitä henkilöitä on koko ajan entistä enemmän. Kun tapaa susialueella asuvia ihmisiä säännöllisesti ja seuraa keskusteluita sosiaalisessa mediassa voi todeta, että susiviha on vahvassa kasvussa. Tässä vaiheessa viranomaisten toiminta on erittäin haasteellista ja poliitikot istuvat vain ”käsiensä päällä” ja syyttelevät toisiaan. Politiikassa tehdään aina niin sanottuja lehmänkauppoja, joten tehkää sitä myös susien osalta ennen kuin suojellaan sudet sukupuuttoon.

Kari Kulmala, Rääkkylä

Sinisten puheenjohtaja

Sanomalehti Karjalainen 5.11.2020