Suomessa uuden henkilöauton keskimääräinen hinta on noin 30 000 euroa. Tällaisen auton hinta laskee yleisen käytännön mukaan jo viidessä vuodessa noin puoleen alkuperäisestä. Minun 15 vuotta vanha volkkari on arvoltaan noin 1000 – 2000 euroa. Minulle volkkari on välttämätön perustarvike. Se ei ole sijoitus, ei status, eikä merkki hyvästä elintasosta tai hyvin voidetusta taloudesta.
Suomessa auto on noin kolmessa neljästä kotitaloudesta. Autoilu on vuosi vuodelta kalliimpaa, olipa autoilun tarve mitä hyvänsä. Itse ajan vuosittain omalla autolla enää noin 50000 km. Ajon tarve johtuu pääsääntöisesti työmatkoista, työpaikan ja kodin välillä. Töissä ajan poliisiautolla vuodessa lisäksi keskimäärin noin 30000 – 40000 km, vuosi vuodelta enemmän.
Fossiilittoman liikenteen työryhmä esitteli tällä viikolla raporttinsa. Siinä ehdotetaan toimia, mihin Suomen tulisi ryhtyä päästäkseen hallituksen päästövähennystavoitteisiin. Tämän raportin mukaan Suomeen tarvittaisiin jopa 700 000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä autoistamme 98 prosenttia kulkee bensalla tai dieselillä. Minusta tämä on utopistista ”viherhömppää” ja ilmeisesti Vihreät ovat ainoa puolue joka tämän toteutumiseen uskoo. Tavoitteitahan saa ja pitää toki aina olla.
Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo tulkitsi raporttia niin, ettei tavoitteeseen tulla todennäköisesti yltämään ilman polttoaineiden hintojen korottamista. Polttoaineiden hintaa olisi siis taas nostettava! Hänen mukaan hallitus on myös edistämässä ruuhkamaksuja mahdollistavaa lainsäädäntöä. Autoilijoilta otettaisiin siis jälleen!
Demareiden liikenneministeri Timo Harakka ehdotti samaan aikaan, että vähävaraisille ja syrjäseuduilla asuville autoilijoille alettaisiin tekemään tulonsiirtoja eli annettaisiin suoraan rahaa pankkitilille. Kuulostaa tosi hyvältä, mutta ei sitä ole, koska samalla suurimman osan verotus kiristyisi. Helppo on myös antaa rahaa kun ei tarvitse miettiä, kuka tämän ”humpan” maksaa.
Näyttäisi siltä, että työssä käyvät ovat ministeri Harakan ehdotuksen maksumiehiä. He eivät ole niin pienituloisia, että täyttäisivät ministerin määrittelemät kriteerit. Onko taas ajatuksena lisätä maksuja työssä käyville? Onko tarkoitus antaa yleistä pienituloisuuden tukea kaikille sillä perusteella, että bensavero nousee? Saisivatko sitä myös pienituloiset, jotka eivät omista tai käytä autoa? Liian monta kysymystä ilman vastausta.
Vihreiden puheenjohtaja Ohisalo ehdottaa myös polttoaineveron sitomista indeksiin. Näin luodaan valtiolle helppo korotusautomaatti, jonka nojalla polttoaineen hinta nousisi vuosittain ilman, että asiasta tehtäisiin uusia päätöksiä. Tämä ei ole demokraattisessa maassa oikein!