Kesäkuussa julkaistiin kolmiosaisen Maaseutubarometri 2020 -tutkimuksen ensimmäinen osa. Se on varsin mielenkiintoista luettavaa. Se osoittaa, että maaseudun mieltää hyvän elämän paikaksi 61 prosentille vastaajista. Myös nuorten kaupunkilaisten mielestä maaseutu nähdään hyvän elämän paikkana. Heistä joka viiden toivoisi vakituiseksi asuinpaikakseen maaseudun.
Kaikista vastaajista 52 prosenttia liittää ympäristöystävällisen elämäntavan maaseutuun. Kaupunkiin sen liittää vain kymmenen prosenttia. Vastaajista vain 40 prosenttia kokee itsensä kaupunkilaisiksi, vaikka Suomen kaupungistumisaste on jopa 72 prosenttia. Tosiasiassa asuminen ja eläminen monessa paikassa on yleistynyt jo vuosia. Yhä useampi meistä viettää puolet vuodesta kaupungissa ja puolet maalla.
Barometrin ehkä tärkein havainto on, että suomalaiset haluavat alueita kohdeltavan yhdenvertaisesti. Esim. julkisten palveluiden rajoittamista haja-asutusalueilla ei pidä sopivana 63 prosentia vastaajista. Jopa 85 prosenttia vastaajista katsoo, että ihmisillä on oikeus asua harvaan asutulla alueella. Yhä useampi näkee maaseudun tulevaisuuden voimavarana. On hyvä muistaa, että perustuslaki antaa meille jokaiselle oikeuden asua, missä itse haluamme.
Todellisuudessa kaupungistuminen on kiihtynyt entisestään viimeisen kymmenen vuoden aikana. Maaseutumyönteisyys on vahvistunut, mutta maaseudulle muuttamisen trendistä ei ole kuitenkaan kovin suuria merkkejä näkyvissä. Koronapandemia voi olla kuitenkin se asia, joka sysää ajattelua maaseudun puoleen. Ainakin se todennäköisesti keskeyttää väliaikaisesti muuttoliikkeen maakunnista kaupunkeihin. Maaseudulla on harvaan asuttuna alueena, koronavirusta mietittäessä, turvallista asua.
Etätyöstä on puhuttu jo ainakin 80-luvulta lähtien ja jo vuonna 2018 ainakin 43 prosenttia suomalaisista palkansaajista teki työtä, joka ei ole aikaan eikä paikkaan sidottua. Maaseudun Tulevaisuus teetti Kantar TNS:llä viime vuonna selvityksen jonka mukaan 41 prosenttia suomalaisista suunnittelee muuttavansa maalle tai ainakin haluaisi muuttaa, jos voisi. Mielestäni nämä ovat sellaisia seikkoja, jotka kuntien tulisi huomioida ja hyödyntää omassa markkinoinnissaan.