Siniset vastustaa EU:n elvytyspakettia

Siniset vastustaa osallistumista EU:n elvytyspakettiin, joka on Suomen kannalta epäoikeudenmukainen ja vastuuttoman kallis sekä vie unionia vahvasti kohti liittovaltiota.

Elvytyspaketti on tulonsiirto Pohjois-Euroopan mailta Etelä-Euroopan maille. On kohtuutonta asettaa suomalainen veronmaksaja takaamaan italialaisia pankkeja. Paketti on kylmää kyytiä meille talouttaan hyvin hoitaneille maille, jotka nyt joudumme maksumiehiksi muiden töppäyksistä ja veloista. Tämä on täydellinen farssi.

Siniset pitää hallituksen neuvottelutulosta epäonnistuneena. Suomen olisi tullut asettaa itsensä selkeästi talousjärkevien EU-maiden rintamaan. Ruotsi, Tanska, Itävalta ja Hollanti neuvottelivat itselleen tuntuvat jäsenmaksualennukset, mutta Suomi ei neuvotellut euroakaan.

Hallitus osoittautui heikoksi kansallisen edun puolustamisessa. Tappiota petasivat eurooppaministeri Tuppuraisen ponnettomat lausunnot siitä, ettei Suomi aseta paketille mitään kynnyskysymyksiä. Surkeiden neuvottelujen seurauksena Suomi antaa 6,6 miljardia euroa ja saa takaisin vain 3,2 miljardia, eli jokaista suomalaista kohden menetämme 620 euroa. On myös syytä huomioida, että kun lainoilla rahoitetaan raskaasti velkaantuneita maita, niitä voidaan pitää lähinnä lahjoituksina.

Sinisten mukaan jäsenmaiden on itse vastattava taloudestaan ja veloistaan. Lisäksi tuhlaajamaiden erottaminen euroalueesta on mahdollistettava.

Siniset muistuttaa, että EU:n elvytyspakettia ei voi perustella viennillä. Paketilla tuetaan eniten Kreikkaa, Italiaa, Espanjaa, Portugalia ja Romaniaa, joiden yhteenlaskettu osuus Suomen viennistä on vain noin 5 prosenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *