Yksin asuvat huomioon päätöksissä

Joulu on perinteisesti perheen ja lasten juhla. Joulun aikana käymme haudoilla, joulukirkossa sekä tervehtimässä yksin asuvia lähimmäisiämme. Toivottavasti yksin asuvat eivät unohdu heti joulun jälkeen. Tilastojen mukaan heillä menee useimmilla mittareilla keskimäärin muuta väestöä huonommin. Kuolleisuus on suurempi, koettu terveys on huonompi ja psyykkinen kuormittuneisuus ja masennus on yleisempää kuin perheellisillä.

Työllisyysaste on matalampi ja tulot ovat pienemmät, joten toimeentulokin on niukempaa. Asumis- ja elämismenorasite on suurempi kuin perheellisillä. Yksin asuva maksaa kaiken itse, jopa Yle-veron. Asunnon vuokrakin on sama, asuipa siinä yksi tai useampi asukas.

Yksin asuvat kokevat usein syrjityksi tulemisen tunnetta. Huomiotta jättäminen on yleisin heihin kohdistuva syrjinnän muoto. Siviilisääty ei kuulu niiden asioiden piiriin, joita laki suojaa syrjinnältä. Tämä mahdollistaa muun muassa sen, etteivät he saa verotuksessa työasuntovähennystäkään. Työn verotuskin on heillä perheellistä korkeampaa.

Yksin asuvat ovat myös keskimäärin yksinäisempiä kuin perheelliset. Tämä korostuu erityisesti ikäihmisillä, joilla yksin asuminen lisää laitosasumiseen päätymisen riskiä sekä asumis- ja kotipalveluiden käyttöä.

Yhteiskuntamme ei ole tunnistanut yksin asuvien vaikeuksia, eikä ole pitänyt heidän tarpeita riittävästi esillä. Tähän tarvitaan muutos! Siniset puolueena tunnistavat yksin asuvat yhteiskuntamme toisena väestöryhmänä perheiden rinnalla. Haluamme osaltamme muuttaa heidän verotusta, kotitalouskohtaisia maksuja sekä elinkustannuksia. Näistä useimmat vaativat lakimuutoksia ja sitä vartenhan on eduskunta.

Kari Kulmala, Siniset rp:n puheenjohtaja

Sanomalehti Karjalainen 24.12.2019

Valheiden viikot rapauttavat uskottavuutta

Valtakunnan politiikassa on takana valheiden ja niistä kiinni jäämisen viikot. On samalla mielenkiintoista huomata, että politiikassa ja rikollisuudessa on paljon samoja piirteitä. Kun ammattirikollinen jää kiinni, niin kuulusteluissa hän saattaa myöntää teon, mistä poliisilla on jo täysi näyttö. Tämäkään ei ole kuitenkaan varmaa. Rikollisen kuulustelukertomus saattaa myös muuttua päivittäin, riippuen siitä mikä hänelle itselleen on suotuisaa kertoa. Näin näyttäisi olevan myös valtakunnan politiikassa. Vain varma näyttö riittää totuuden paljastamiseen, jos sekään.

Suomessa hallitus on kaatunut ja uudet hallitusneuvottelut päättyivät. Äänestäjien halveksintaa on, kun juuri valheista kiinni jäänyt ja erotettu pääministeri oli hallitustunnustelija ja kun jatketaan samalla hallituspohjalla ja -ohjelmalla. Hallituksen uskottavuus on mennyt, joten nyt tarvitaan uusi hallituspohja.  Hallitusvastuuta on annettava perussuomalaisille sekä kokoomukselle, jotka paistattelevat tällä hetkellä kannatuksensa huipulla.

Kari Kulmala, Siniset rp:n puheenjohtaja

Sanomalehti Karjalainen 10.12.2019

Puoluehallituksen linjaukset

Sinisten puoluehallitus piti tämän vuoden viimeisen kokouksensa Hämeenlinnassa ja saimme tehtyä linjauksia pitkälle tulevaisuuteen.

Tässä tärkeimmät linjauksemme:

Valtion tärkein tehtävä on taata suomalaisten turvallisuus. Vahva maanpuolustus ja riittävä määrä poliiseja varmistavat sen, että isänmaa ja suomalaisten arki pysyvät turvallisina.

Perinteiset perhearvot ovat vaalimisen ja edistämisen arvoisia. Suomesta on tehtävä lapsimyönteinen yhteiskunta. Koko Suomen pitäminen elinvoimaisena on jokaisen suomalaisen turva ja etu, koska Suomen maaseutu antaa kansankunnallemme ruuan ja isänmaallemme kasvot. Se on myös huoltovarmuuskysymys.

Siniset ovat joukko tavallisia ihmisiä, jotka tahtovat tehdä työtä turvallisemman Suomen eteen. Meidän tärkein kärkiteemamme on kansanturvallisuus. Se tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa hädän sattuessa jokainen meistä voi luottaa nopeaan apuun, jossa pidämme toisistamme huolta ja varmistamme, että suomalaisille riittää työtä ja koulutusta koko maassa.

Toimimme Suomen muutosvoimana kansanturvallisuuden, hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Luotamme suomalaiseen ihmiseen ja hänen kykyynsä kantaa vastuuta ja nauttia vapautta. Kunnioitamme kotien itsenäisyyttä ja perhearvoja. Emme ole minkään edunvalvontajärjestön poliittinen siipi. Haluamme turvata Suomen talouden ja työpaikat sekä helpottaa yrittämisen mahdollisuuksia. Edistämme ihmistä lähellä tapahtuvaa päätöksentekoa, suoraa demokratiaa ja politiikan ratkaisukeskeisyyttä.

Siniset ovat turvallisuus- ja perhepuolue, joka asettaa isänmaan edun aina ensimmäiseksi. Ainoa eturyhmämme on Suomen kansa. Olemme uudistusmielinen konservatiivipuolue – otamme historiasta perinteiset arvot ja tulevaisuudesta toimivat ratkaisut. Olemme pieni puolue, jolla on suuri sydän!