Mihin tarvitset eväleikkaamatonta Saimaanlohta?

Kalavesien hoidon keskeisinä tavoitteina ovat kalavarojen kestävä käyttö ja kalojen luontaisen lisääntymisen turvaaminen. Näihin tavoitteisiin pyritään muun muassa suunnitelmallisesti kalastusta ohjaamalla ja kalojen elinympäristöjä kunnostamalla. Tätä arvokasta työtä tehdään usealla taholla. Itse työskentelen muun muassa Saimaan lohikalojen ystävät ry:ssä, missä olen puheenjohtajana. Yhdistyksemme järjestää esim. koulutusta, kunnostamme soraikkoja ja harjoitamme emokalapyyntiä. Toimenpiteiden tulokset ovat olleet erittäin lupaavia.

Toimin myös kalastusta valvovana poliisina useana päivänä vuodessa. Pari päivää sitten sain tietooni jälleen kaksi kalastukseen liittyvää rikosta. Toisessa tapauksessa mies esitteli eväleikkaamatonta Saimaan järvilohta kotinsa pesuhuoneessa. Tämä tapaus siirtyi automaattisesti poliisin esitutkintaan. Toisessa tapauksessa mies kalasti uistimella jälleen kerran Kuurnan padon läheisyydesteemme. Toivottavasti saalista ei tullut! Tiedän myös, että poliisille on tehty tutkintapyyntö, jossa miehen epäillään nostaneen Lieksanjoesta luontaisesti lisääntyneen rasvaevällisen järvilohen, vaikka se on rauhoitettu näissä vesistöissä kokonaan. Missään näistä tapauksista ei ole kyse vahingosta vaan tahallisesta teosta.

Eduskunnassa ollessani tein toimenpidealoitteen uhanalaisten kalojen arvon määrittämiseksi. Toimenpidealoite hyväksytiin keväällä eduskunnassa. Maa- ja metsätalousministeriö on nyt antanut lakimuutokseen liittyen asetuksen uhanalaisten ja taantuneiden kalojen arvosta. Saimaanlohella tuo arvo on 7510 euroa. Tätä lakia ei ole vielä sovellettu käytännössä käräjäoikeudessa, mutta nyt siihen on mahdollisuus. Odottelen ensimmäistä ennakkopäätöstä!

Kalastus on hieno harrastus. Salakalastus ei ole kalastusta vaan rikollista toimintaa. Uhanalaisten kalojen puolesta on tehty talkootyötä vuosikausia ympäri maata. On erittäin valitettavaa, että nämä tietyt henkilöt eivät välitä mistään rajoituksista, eikä heihin valistus tehoa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *