Elämme suden ehdoilla. Metsästyskoirat eivät saa olla rauhassa edes niille tarkoitetuissa häkeissä. Talon sisällä koira on turvassa, mutta monet koirarodut viihtyvät vain ulkona. Näin on ollut vuosisatoja, silloin kun susi eli vielä metsän kätköissä. Olen vuosia seurannut huolestuneena suurpetopolitiikkaamme ja tiedostanut niiden lisääntymisen myötä tulevat ongelmat.
Olen tehnyt eduskunnassa useita kirjallisia kysymyksiä ja toimenpidealoitteita. Olen myös keskustellut vastuuministereiden kanssa säännöllisesti suurpedoista. Olen kertonut, millaisia ongelmia kannan kasvun myötä ilmenee. Minua on jokaisella kerralla kuultu, mutta ei ole ymmärretty. Ei uskalleta tehdä oikeita päätöksiä. Elämme suden ehdoilla!
Petokantojen annetaan tarkoituksella lisääntyä koko ajan. Samalla maaseudulla asuva ihminen joutuu elämään pelossa. Suurpetojen aiheuttamiin vahinkoihin käytetään vuosittain yli 10 milj. euroa. Sama raha voitaisiin käyttää vaikka vanhusten parempaan hoitoon, varmistaa potilas- ja asiakasturvallisuus, palveluiden laatu sekä asiakkaiden ja potilaiden oikeuksien toteutuminen.
On selvää, että kun sudet pyörivät pihoissa, ne tapaavat siellä jossain vaiheessa myös lapsia. Tällä 10 milj. eurolla valtio ei pysty korvaamaan näissä kohtaamisissa tapahtuvia vahinkoja. On erikoista, että meillä on varaa maksaa petojen aiheuttamista vahingoista miljoonia, kun voisimme ne jo ennakolta estää.
Lieksan lehti 30.1.2019
Ylä-Karjala 31.1.2019
Sanomalehti Karjalainen 1.2.2019