Joululahjaksi kalastonhoitomaksu

Kuurnan kanavan emokalapyynti luo uskoa tulevaisuuteen saimaanlohen osalta. Järvitaimenen osalta tilanne on erittäin huolestuttava. Emokalapyynnissä taimenia saatiin lypsettäväksi Kuurnasta vain kuusi. Lukumäärä kertoo hyvin taimenen ahdingosta. Tavoite on ollut vähintään sata yksilöä.

On ymmärrettävä, että kerran menetettyjä lohikalojen geneettisiä yhdistelmiä ei enää saada takaisin. Seuraavan hallituksen onkin otettava vielä voimakkaampi ote uhanalaisten kalojen elinympäristön parantamisessa.

Kalastonhoitomaksun maksajapohjan laajentaminen ei tällä hallituskaudella onnistunut. Vastuu asiasta siirtyy tulevalle hallitukselle. Näkisin hyvänä, että kalastonhoitomaksun voisi maksaa netin kautta esimerkiksi mökkivuokrauksen yhteydessä.

Monessa työpaikassa työnantaja kustantaa erilaisia liikunta-, kulttuuri- ja virikeseteleitä työntekijöilleen, joululahjoista puhumattakaan. Mikään ei estäisi työnantajaa ostamasta kalastonhoitomaksua kalastavan työtekijän hyväksi. Vuosimaksu 45 euroa menisi kaikin puolin hyvään tarkoitukseen.

Sanomalehti Karjalainen 17.12.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *