Erittäin mielenkiintoinen vaalikausi lähenee loppuaan. Tällä vaalikaudella olemme saaneet tehtyä useita historiallisia asioita maanpuolustuksen osalta. Olemme muun muassa saaneet tehtyä historian ensimmäisen itsenäisen puolustusselonteon. Olemme myös uudistaneet puolustusvoimien valmiuden ja suorituskykyä parantavan lainsäädännön. Siihen liittyen on kertausharjoituksiin tehty paljon muutoksia. Valmiudellisista syistä järjestettävissä harjoituksissa ennakkovaroitusaika ja enimmäismäärät on otettu pois, koulutuksellisissa harjoituksissa päivämäärät on kaksinkertaistettu, varusmiesten käyttö valmiudellisiin tehtäviin, puolustusvoimien toimivaltuudet oman toiminnan suojaamisessa sekä kansainvälisen avun vastaanottaminen ja antaminen ovat parantuneet oleellisesti. Mielestäni nämä kaikki ovat erittäin merkittäviä muutoksia. Erinomainen Nato-selvityskin saatiin tehtyä pitkän tauon jälkeen.
Olemme lisänneet puolustusmateriaalihankintojen rahoitusta reilusti joka vuosi. Emme ole leikanneet varusmieskoulutuksesta tai kertausharjoituksista. Jalkaväkimiinojen korvaamisen selvittävä hankekin on jo lähes valmis. Olemme käynnistäneet hankkeet hävittävien ja laivojen korvaamisesta sekä strategisten alueiden läheisyydessä olevien maa-alueiden hankinnasta jo ennen kuuluisaa Airiston tapausta. Olemme korostaneet kaikessa kansallista puolustuskykyä ja olemme tiivistäneet ja harjoitelleet kansainvälistä yhteistyötä muun muassa Ruotsin ja USA:n kanssa.
Tällä hetkellä hallituksella on eduskunnassa työn alla muun muassa reservipoliisia koskevan lainsäädännön kehittäminen, sotilastiedustelulainsäädäntö, lainsäädäntö miehittämättömiä aluksia vastaan sekä lainsäädäntö kaksoiskansalaisuuden osalta, ulkomaalaisten kiinteistöhankintaa rajoittava laki, kaksoiskansalaisten pääsyä sotilasvirkoihin rajaava laki ja vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta tehostava laki. Nämä on tarkoitus saada vielä tällä vaalikaudella päätökseen. Näillä toimilla hallitus parantaa turvallisuutta maassamme oleellisesti.
Ensi kaudelle eduskuntaan tulee käsittelyyn myös asetus ampuma-aselainsäädännön uudistamisesta, jolla täydennetään tätä lakia. Töitä riittää siis tulevallekin hallitukselle.
On hyvä näin Itsenäisyyspäivänä muistaa, että Suomi on meille hyvä maa. Se on maailman vakain ja turvallisin valtio. Suomessa on maailman paras hallinto, maailman vähiten järjestäytynyttä rikollisuutta sekä maailman riippumattomin oikeuslaitos. Suomalaisilla on maailman eniten henkilökohtaista vapautta ja valinnan vapautta sekä maailman vakaimmat pankit. Suomi on jopa inhimillisen hyvinvoinnin vertailussa maailman paras maa. Nämä kaikki seikat tulevat ilmi maailmanlaajuisista tilastoista. Tällaista itsenäistä Suomea on hyvä puolustaa!
Kari Kulmala
kansanedustaja (sin)
Karjalan Pojat 6.12.2018