Kotiseutu-uutiset uutisoi 25.1.2018, että käräjäoikeus kumosi kunnanvaltuutettu Kauko Huohvanaisen lähestymiskiellon yksityishenkilöä kohtaan. Tapauksen kaikki paperit tarkoin lukeneena voin todeta, että viimeinkin. Viimeisin käräjäoikeuden päätös on oikeustajuni mukainen.
Lähestymiskielto on erittäin järeä oikeudellinen toimenpide, jota uhri voi hakea. Lähestymiskielto ei kuitenkaan aina valitettavasti toimi. Näkemykseni mukaan lähestymiskiellon rikkomisesta tuleva sakko tai vankeuden uhka toimii vain silloin, jos kieltoon määrätty haluaa välttää jatkoseuraamukset, esimerkiksi aseiden hallussapito-oikeuden.
Kiellosta ei ole apua myöskään niissä tapauksissa, joissa kieltoon määrätyn mielenterveys on niin järkkynyt, ettei hän ymmärrä tai välitä uhkasta, tai jos hän on jo päättänyt ryhtyä epätoivoisempiin ja ankarammin rangaistaviin tekoihin, kuten pahoinpitelyyn tai henkirikokseen. Näiden henkilöiden kohdalla on aivan sama, onko lähestymiskiellon rikkomisen sanktiona yksi, kaksi vai neljä vuotta vankeutta. Ongelman tuottaa myös se, että uhri voi omalla käyttäytymisellään yrittää provoisoida lähestymiskiellon rikkomiseen. Tästä on olemassa useita esimerkkejä Liperistäkin.
Vainoaminen voidaan lukea myös yhdeksi väkivallan muodoksi. Vainoaminen tuli lakiin vasta vuonna 2014. Sen jälkeen vainoamista on virallisesti tutkittu ja nykyään viranomaisilla on aiempaa parempi kyky huomioida ja tunnistaa vainoamiseen liittyviä asioita.
Asianomistajien kannalta tosiasiallista turvaa toisi käytännössä vain se, että lähestymiskiellon rikkomiseen tai vainoamiseen pystyttäisiin puuttumaan välittömästi ja ajantasaisesti. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista ainakaan poliisin puolelta, koska resurssit ovat edelleen siihen riittämättömät. Poliisin palvelut ovat jo nyt siirtyneet varsin etäälle pienemmillä paikkakunnilla, jolloin avun saaminen paikalle on lähestymiskiellosta huolimatta hidasta.
Kari Kulmala, kansanedustaja
Kotiseutu-uutiset 1.2.2018