Huomenna lauantaina 25.11.2017 on YK:n kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen –päivä. Päivä on tärkeä, koska vuonna 2014 julkaistun Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan suomalaisista naisista noin 47 % on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen. Kaikki väkivalta ei silti tule viranomaisen tietoon. Täytyy muistaa, että henkinen väkivalta on myös väkivaltaa, jota ei pidä sallia. Vainoaminen voidaan lukea myös yhdeksi väkivallan muodoksi. Vainoaminen tuli lakiin vasta vuonna 2014. Sen jälkeen vainoamista on virallisesti tutkittu ja nykyään viranomaisilla on aiempaa parempi kyky huomioida ja tunnistaa vainoamiseen liittyviä asioita.
Paljon on vielä tehtävää. Viranomaisten yhteistyö, väliintulo ja lähestymiskielto auttavat useissa tapauksista, mutta läheskään kaikissa tapauksissa se ei auta. Pitäisi löytyä se todellinen ”punainen lanka”, mihin tarttua. Asianomistajien kannalta tosiasiallista turvaa toisi käytännössä vain se, että lähestymiskiellon rikkomiseen pystyttäisiin puuttumaan välittömästi ja ajantasaisesti. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista ainakaan poliisin puolelta, koska resurssit ovat edelleen siihen riittämättömät. Poliisin palvelut ovat jo nyt siirtyneet varsin etäälle pienemmillä paikkakunnilla, jolloin avun saaminen paikalle on lähestymiskiellosta
huolimatta hidasta.
Kodissa tapahtuvaan väkivaltaan kutsutaan monesti paikalle poliisi. Sen hetkinen tilanne rauhoittuu, kun toinen osapuoli viedään poliisin toimesta muualle tai osa perheestä lähtee turvakotiin. Todelliset ongelmat eivät kuitenkaan lopu samalla. Ongelmat jatkuvat, kun toinen osapuoli palaa turvakodista tai putkasta kotiin. Mielestäni tämä on se hetki, johon tulisi eri viranomaisten panostaa yhteisesti ja parantaa käytäntöjä. Jokainen perhe tulee ottaa huomioon yksilöllisesti, eikä massana. Heille tulisi tehdä yhteisesti hyväksytty suunnitelma, miten jatketaan tilanteen jälkeen.
Lähestymiskielto on jo järeämpi oikeudellinen toimenpide, jota väkivallan uhri voi hakea. Lähestymiskielto ei vaan aina valitettavasti toimi. Näkemykseni mukaan lähestymiskiellon rikkomisesta tuleva sakko tai vankeuden uhka toimii vain silloin, jos kieltoon määrätty haluaa välttää jatkoseuraamukset. Kiellosta ei ole apua niissä tapauksissa, joissa kieltoon määrätyn mielenterveys on niin järkkynyt, ettei hän ymmärrä tai välitä uhkasta, tai jos hän on jo päättänyt ryhtyä epätoivoisempiin ja ankarammin rangaistaviin tekoihin, kuten pahoinpitelyyn tai henkirikokseen. Näiden henkilöiden kohdalla on aivan sama, onko lähestymiskiellon rikkomisen sanktiona yksi, kaksi vai neljä vuotta vankeutta.
Kenenkään ei pitäisi sietää väkivaltaista käyttäytymistä, mutta valitettavan usein suhteesta ei uskalleta lähteä syystä tai toisesta. Kaikenlaiseen väkivaltaan on Suomessa nollatoleranssi. Kyllä arjen turvallisuus kuuluu ihan meille kaikille.