Sininen puolue perustetaan

Suomi 100 –juhlavuonna syntyy uusi, tulevaisuuteen katsova puolue, Sininen tulevaisuus. Tarvittavat 5000 kannattajakorttia ja hakemus puolueen perustamiseksi on nyt luovutettu oikeusministeriölle. Uusi puolue syntyy siten vielä tämän vuoden puolella. Tämä on meille sinisille tärkeä päivä, joka jää suomalaiseen historiaan.

Kiitos kaikille aktiiveille, jotka olette osallistuneet kannattajakorttien keräämiseen, sekä tietenkin teille kannattajakortin allekirjoittaneille. Olette luottaneet meihin ja tulemme osoittamaan, että olemme luottamuksenne arvoisia. Luottamus hankitaan jokapäiväisessä työssä yhteisten asioiden hoitamisessa. Myös kateus ansaitaan teoilla, ei puheilla. Tulemme varmuudella osoittamaan myös merkityksemme ja tarpeemme koko suomalaisessa politiikassa.

Olemme kaikista etujärjestöistä vapaa, lahjomaton puolue, joka on myös terveen kriittinen EU:n suhteen. Olemme jokaisen ihmisarvoa kunnioittava isänmaallinen ja oikeudenmukainen puolue ja samalla ajamme inhimillisesti Suomen kantokyvyn huomioivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Tällä hetkellä meillä on Suomessa jo kuusi piirijärjestöä, muun muassa Savo-Karjalan piirijärjestö, ja toiset kuusi on perusteilla. Meillä on Suomessa myös jo nyt kolmisenkymmentä valtuustoryhmää ja lisää ollaan perustamassa. Olemme siis hyvässä kasvuvauhdissa, vaikka kiire ei ole minnekään. Hiljaa hyvä tulee. Kannatuksemme on ollut viime gallupeissa lähes 2 %, vaikka meillä ei ole ollut edes omaa puoluetta.

Seuraavat vaalit ovat presidentinvaalit. Niissä ei mitata sinisten kannatusta, koska meillä ei ole vaaleihin omaa ehdokasta – emmekä sitä tällä hetkellä myöskään tarvitse. Kannattajillemme annetaan siten mahdollisuus äänestää parhaaksi katsomaansa ehdokasta. Minulle oma ehdokas on aivan selvä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ilmoitti jo kesällä, että hän on päättänyt pyrkiä jatkokaudelle. Tämä on Suomen ulkopolitiikan jatkuvuuden ja vakauden kannalta erittäin hyvä uutinen. Suomella ei ole varaa heittää pois tehtävässään näin erinomaisesti onnistunutta ja kokenutta henkilöä, joka nauttii korkeaa luottamusta maassamme sekä myös muiden maiden keskuudessa. En varmuudella lähtisi Niinistön taakse tulevissa presidentinvaaleissa, ellen olisi varma, että hän on ehdolle pyrkivistä ylivoimaisesti paras valinta tasavallan presidentiksi. Paras voittakoon vaalit.

Kari Kulmala, kansanedustaja (si)

Savo-Karjalan piirin pj

Sanomalehti Karjalainen 20.10.2017

Savon Sanomat 18.10.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *