Liikenneverkon yhtiöittämiselle kiitos ei!

Keskustalainen liikenneministeri Anne Berner keskeytti liikenneverkkoselvityksen. Kyseessä oli ministeriön selvitys, joka oli pohjana jatkokeskustelulle. Hallitus ei tästä asiasta ollut ennakkoon yhteisesti sopinut, saati päättänyt mitään.

En näe, että yhtiöittäminen olisi tuonut tiestön rahoitukseen selviä hyötyjä. Tieverkon yhtiöittämisen riskinä on aina hankkeiden paisuminen suuriksi ja taas uusien monopolien muodostuminen. Meillä on tästä olemassa hyviä esimerkkiä, muun muassa Yleisradion lähetysverkon sekä Fortumin sähköverkon myynti.

Liikenneverkon yhtiöittäminen tarkoittaisi, että valtio antaisi vastikkeetta apporttina uudelle verkkoyhtiölle valtion omistamat tiet. Tieverkon arvo lienee tällä hetkellä noin 30-40 miljardia. Yhtiön pitäisi kerätä vuosittain 1,6 miljardia tiemaksuilla tiestön hyväksi. Noin viiden prosentin poistoilla yhtiölle ei kuitenkaan synny verotettavaa tuloa.

Olen ehdottomasti samaa mieltä ministeri Bernerin kanssa siitä, että aiempien hallituksien aikana syntynyt liikenneverkon korjausvelka on kurottava umpeen. Liikenneverkko on yhteiskunnan perusrakenteita, mikä mahdollistaa asumisen ja yrittämisen koko Suomen alueella, myös maaseudulla.

Mielestäni liikenteen päästövähennystavoitteet tai liikenneverkon kunnossapitäminen eivät edellytä sitä, että julkisin verovaroin rakennettu omaisuus yhtiöitettäisiin ja kansallisomaisuudellamme tehtäisiin bisnestä veronmaksajien kustannuksella. Mikäli liikenteen verotuksen rakennetta haluttaisiin muuttaa, se tulee tehdä jatkossakin veroluontoisena maksuna ja viranomaistoimintana.

Mikään tai kukaan ei edellytä veron muuttamista käyttömaksuksi, joten ei ole tarvetta siirtyä myöskään kilometrikohtaiseen käyttäjämaksuun. Tällainen ajatus on minulle erittäin vieras, kuten myös ajoneuvojen tekninen seuranta. Ministerin esittelemä liikenteen verotuksen rakenteen muutos romahduttaisi käytettyjen autojen arvon ja tyrehdyttäisi niiden kaupan. Tällöin jo kertaalleen autoveron maksaneet maksaisivat autoveron uudelleen käyttömaksuina.

Käyttömaksu on arvolisäverotettava maksu, jonka loppukäyttäjiä ovat aina yksityiset autonomistajat. Ministerin esitys olisi lisännyt autoilun kokonaiskustannuksia, koska auto- ja ajoneuvovero eivät sisällä arvonlisäveroa. Näyttäisi siltä, että jotkut päättäjät ovat unohtaneet sen, ketä he edustavat tehtävässään.

Kari Kulmala

 kansanedustaja (ps)

 Rääkkylä

Sanomalehti Karjalainen 29.1.2017

 

Kaupan kaksoisrooli markkinoinnissa

S-ryhmä ilmoitti laskevansa muun muassa kotimaisen ruuan ja kasvisten hintaa. Tästä voivat ottaa muutkin kauppaketjut mallia. Ruuan hinta on meillä eurooppalaisittain erittäin korkea. Silloin kun hintoja lasketaan, joudutaan aina jostain tinkimään, se on normaalia liiketoimintaa. Mikäli ruuan hinnan alennus otetaan jo nyt talousvaikeuksien kanssa painivilta ruuan tuottajalta, sitä ei voi hyväksyä. Mikäli kaupat saavat parannettua esimerkiksi tehokkuuttaan, se on hyväksyttävämpää.

Maataloustuottajien neuvotteluvoima elintarvikeketjussa on yleensä heikko. Tätä vahvistaa myös se, että Suomessa monet maatilat ovat pieniä ja päivittäistavaramarkkinat ovat erittäin keskittyneet. Pienen on vaikea kilpailla sopimuksista suurten kauppojen kanssa, ja niiden on myytävä tuotteet heille, jotka niitä ostavat. Neuvotteluvoiman epätasapaino ilmenee selkeästi maataloustuottajien ja päivittäistavarakaupan sekä maataloustuottajien ja teollisuuden välillä.

On hyvä tietää, että kaupoilla on monesti kaksoisrooli markkinoinnissa. Kaksoisroolinsa kautta kauppa on teollisuuden suuntaan sekä ostaja että omien tuotteidensa ja merkkiensä kautta kilpailija. Tällaisessa tilanteessa kaupat pystyvät hyödyntämään teollisuuden heille antamia tietoja aidoista merkkituotteista omissa halpuutetuissa merkeissään. Hyödyntäminen tapahtuu siten, että teollisuuden kehitettyä uuden brändituotteensa kauppa tekee siitä heti samansuuntaisen kopion ja hakee sille maailmalta halvimman mahdollisen valmistajan. Tällä tavoin kauppa maksattaa suomalaisella elintarvikeketjulla kaiken tuotekehittelyn sekä kaiken siihen liittyvän riskin ja antaa vielä omalle merkilleen parhaan mainospaikan kaupassaan. Onneksemme markkinoille on tulossa koko ajan toimijoita, joiden kautta suomalaiset elintarvikkeet saadaan kuluttajille ohi isojen kauppaketjujen.

Suomalaista ruokaa ja siihen liittyviä työpaikkoja sekä niiden kansantaloudellisia vaikutuksia ei voida turvata, ellei elintarvikkeiden tuottaminen tiloilla kannata. Suomi ei pysty kilpailemaan hinnalla millään toimialalla, mutta kylläkin ruuan laadulla. Mielestäni kuluttajat hyötyvät hintojen halpuuttamisesta lyhyellä aikavälillä, mutta mitä kauemmin hintojen halpuuttaminen jatkuu, sitä vaikeampi on maatilojen investoida ja tuoda uusia tuotteita markkinoille. Tämä varmasti vaikuttaa myös maaseudun työllisyyteen, maaseudun kehittämiseen ja maalla elämiseen.

Kari Kulmala, kansanedustaja (ps)

maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen

Sanomalehti Karjalainen 11.1.2017

Savon Sanomat 22.1.2017

Turvallisuus säilyy hyvänä

Maailmalla kuohuu ja yksittäisiä terroritekoja tapahtuu Euroopassa. Näitä tekoja on vaikea torjua, mutta suomalainen turvallisuusviranomainen tekee parhaansa. Eduskunnan ensi vuoden talousarvioon on Suojelupoliisille myönnetty 1,5 milj. euron lisärahoitus ääriliikkeiden torjuntaan. Poliisi on saamassa 500 000 euroa nettirikollisuuden torjuntaan sekä normaaliin poliisitoimeen 8,5 milj. euroa. Rahoituksella pystytään jatkamaan 200 poliisimiehen määräaikaisuutta vuodenvaihteen jälkeen. Lisäysten vaikutus pienentää valtiohallinnon yleisiä säästötoimia, jotka kohdistuvat poliisiin.

Poliisiasemat on saatu säilytettyä Pohjois-Karjalassa, vaikka poliisijohdon tavoitteena on edelleen pienempien poliisiasemien lakkauttaminen ja toiminnan keskittäminen kolmeen pääpoliisiasemaan. Poliisiammattikorkeakouluun otetaan ensi vuonna 400 uutta opiskelijaa. Tämä osaltaan varmistaa poliisin saatavuuden jatkossa. Pohjois-Karjalassa sijaitsevat käräjäoikeudet sekä vankilat säilyvät ja tukevat osaltaan turvallisuuden säilymistä maakunnassa.

Rajavartioston rahoitusta vähennetään n. 2,9 miljoonaa euroa. Säästö saadaan osaltaan vähentämällä merivartioasemia sekä Porkkalan aseman kiinteistö. Samalla itärajan valvontaan kohdistetaan 160 rajavartijan lisäys. Tämä turvaa perustason valvonnan, mutta ei mahdollista reagointia rajaliikenteen poikkeamiin. Niiralan rajanylityspaikan aukioloaikaa ei rajoiteta, mikä on positiivista erityisesti ulkomaankaupan kannalta.

Hätäkeskuksen rahoitusta vähennetään 3,2 milj. euroa. Henkilöstömäärä kyetään kuitenkin siirtyvän erän avulla pitämään tämän vuoden tasolla. Pienenevät määrärahat tulevat asettamaan haasteita häiriöttömälle arjen turvaamiselle. Pelastustoimi ja ensihoito ovat lähipalveluita, joiden järjestämisvastuu ja mahdollisuus tuottamiseen on oltava jatkossa kaikilla 18 maakunnalla.

Tullia ei yleisesti pidetä sisäisen turvallisuuden toimijana, vaikka se sitä on mitä suuremmassa määrin. Pidänkin hyvänä, mikäli Tulli siirretään suoraan sisäasianministeriön alaisuuteen. Tällöin sen asema turvallisuuden tuottajana entisestään vahvistuu.

Ensi vuonna puolustusmenot ovat 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Näen myönteisenä, että mm. varusmiesten maastovuorokausien ja reservin kertausharjoitusten määrät pystyään pitämään ensi vuonnakin tämän vuoden tasolla valtiontalouden tiukasta tilanteesta huolimatta. Myös vapaaehtoisen maanpuolustustyön rahoitus on turvattu. Kokonaisuutta ajatellen näen, ettei turvallisuutemme ole uhattuna.

Kari Kulmala, kansanedustaja (ps)
hallintovaliokunnan jäsen

Sanomalehti Karjalainen 24.12.2016

Susi-illan aloituspuheenvuoro Nurmeksessa 12.1.2017

Susi puhuttaa, eikä syyttä. Susi on uljas erämaan eläin ja se kuuluu Suomen luontoon. Susi vaatii ympärilleen laajan erämaan, jotta se voi elää omaa elämäänsä. Susi itse ei tiedä, missä se voi kulkea ja mitä se voi tehdä tai mitä syödä. Se tekee sen mitä sen vanhemmat ja luonto ovat sille opettaneet. Susi käyttäytyy myös siten, miten ihminen sen haluaa käyttäytyvän.

Susi ei elä pelkillä kasviksilla, marjoilla ja sienillä, vaan se tarvitsee myös lihaa. Tällä hetkellä susien luontainen ruoka eli hirvet ovat vähentyneet voimakkaasti itäisestä Suomesta ja erityisesti sen rajakunnista. Myös metsäpeurakanta on häviämässä ja luonnon tasapaino järkkyy. Susi siirtyy ruuan perässä muualle Suomeen sekä pihapiireihimme. Tällöin kotieläinvahingot lisääntyvät sekä susien tappamien ja vahingoittamien koirien määrä lisääntyy. Perinteinen metsästyskulttuuri koirilla on uhattuna ja osissa maakuntaa jo mahdotonta.

Ihmisten vieraantuminen luonnosta näkyy hyvin päätöksenteossa. Suurin luonnon kestävyyden uhka onkin mielestäni ideologinen maailma, missä ei esimerkiksi perinteisellä eränkäynnillä ole enää sijaa. Kuitenkin maailmalla pelkkä tieteelliseen tietoon perustuva päätöksenteko ei koskaan menesty vaan ekologisesti kestäviä tuloksia saadaan aikaan ottamalla paikallisten ihmisten tieto ja osaaminen mukaan päätöksentekoon. Tässä tuleekin ensimmäisenä mieleen Suomessa harjoitettava suurpetopolitiikka, joka on mielestäni epäonnistunut, erityisesti suden osalta.

Julkisen vallan tehtävänä on aina huolehtia kansalaisten turvallisuudesta. Ihmisiä on suojeltava, mutta samalla on varmistettava luonnon ja sen monimuotoisuuden säilyminen. Tällä hetkellä luonnonsuojelijoiden, viranomaisten, päättäjien ja kansalaisten näkemykset susien aiheuttamista ongelmista ja niiden hoitotavoista ovat kaukana toisistaan.

Luonnonsuojelujärjestöjen mielestä susia on liian vähän. Suden pihapiirissään tai karjansa kimpussa tavannut haluaa poistaa suden, koska tuotantoeläimen kuolema on tuottajalle aina taloudellinen tappio ja susi liikkuu ns. luvattomalla alueella. Viranomaiset lukevat lakia ja toteavat, että suden karkottaminen pitää riittää. Karjatilallisella on oltava näyttöä useista vierailuista ja vahingoista pihapiirissä ennen kuin suden ampuminen on luvallista. Päättäjät myöntävät tilastoja myötäileviä lupia susien ampumiseen. Huolestuttavinta tässä on se, ettei kukaan luota toisiinsa, luottamus toiseen osapuoleen on mennyt.

Tällä hetkellä susi ei enää pelkää ihmistä. Mikäli sudet tottuvat siihen, että ne saavat liikkua rauhassa pihapiireissä, ne hankkivat ruokansa sieltä. Metsästämällä voidaan kuitenkin vaikuttaa paitsi susikannan kokoon, myös susien liikkeisiin. Kun susi kokee olonsa turvattomaksi pihoissa, se pysyy sieltä poissa. Susi on fiksu eläin ja oppii nopeasti mitä saa tehdä ja mitä ei. Jossain pitää kulkea raja suden oikeuksien ja paikallisten ihmisten oikeuksien välillä. Suden paikka tulee jatkossakin olla metsässä ja sudella tulee olla luontainen pelko ihmistä kohtaan. Toisenlaista käyttäytymistä ei ihmisen tarvitse hyväksyä.

Arvoisat kuulijat! Suurpetovahinkokorvaukset ovat jatkuvassa kasvussa. Tälle vuodelle hallitus on varannut korvauksiin 7,9 miljoonaa euroa jonka lisäksi käytössä on vuodelta 2016 siirtyvää erää. Tästä määrärahasta käytetään 0,5 miljoonaa euroa vahinkojen ehkäisemiseen. Suden vuoksi tulee kustannuksia myös ns. susikuljetuksista. Esimerkiksi Lieksan kaupunki maksaa lasten ylimääräisistä, susista johtuvista koulukyydityksistä yli 11 000 euroa kuukaudessa, koska sudet ovat liikkuneet useita kertoja pihapiireissä. Mielestäni Lieksan kaupunki on ymmärtänyt susivaaran oikein ja reagoinut asiaan turvallisuusnäkökulma edellä. Kuitenkin näiden kuljetusten oikea maksuosoite ei ole Lieksan kaupunki ja sen veronmaksajat vaan Suomen valtio tai luonnonsuojelujärjestöt, jotka molemmat ovat epäonnistuneet suurpetopolitiikassaan, erityisesti suden kohdalla.

Pohjois-Karjala on ollut aina eräänlainen puskuri idän tai lännen suuntaan. Nyt maakunnasta on muodostumassa eräänlainen petoeläinpuskuri, jossa suden olemassaolo tulee etelän ihmisen mielestä ymmärtää. Sama eläin mikä Pohjois-Karjalassa kuuluu luontoon, on eteläisessä Suomessa kuitenkin ihmiselle vaarallinen ja ne poistetaan luonnosta pikimmiten. Nurmeksessakin asuva metsäpeura on maailmanlaajuisesti yksi uhanalaisimmista eläimistä. Susi on samassa vertailussa elinvoimainen laji. Tämä sukupolvi päättää, kumpi säästetään, uhanalainen metsäpeura vai elinvoimainen susi. Mielestäni molemmat tarvitsevat muutakin kuin ymmärrystä.

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti susien vuotuiseksi kaatokiintiöksi 53 sutta kahdelle seuraavalle vuodelle. Tämä määrä on tarkoitettu susikannan hillitsemiseksi poronhoitoalueen ulkopuolella. Tähän kiintiöön kuuluvat esimerkiksi vahinkoperusteisilla luvilla saatu saalis, poliisin määräyksellä lopetetut sudet sekä liikenteessä tai laittomaan metsästykseen kuolleet sudet.

Luonnonvarakeskuksen 8 joulukuuta julkaiseman väliarvion mukaan Suomessa arvioidaan olevan 32 – 38 susilaumaa, joista 21 – 27 laumalla on reviiri Suomen rajojen sisäpuolella. Pohjois-Karjalan Metsästäjäliitto ja riistakeskus päätyivät omissa laskennoissaan 19 laumaan, mutta Luken arvioon näistä päätyi vain 14. Näkisin hyvänä, että Luken viranomaisilla olisi mahdollisuus lisätä kenttäpäivien määrää ja he voisivat tehdä enemmän yhteistyötä riistanhoitoyhdistysten kanssa. Ehkä tällä tavoin saataisiin kaikkien hyväksymät tilastot susien todellisesta määrästä.

Näyttäisi siltä, että sudet eivät meiltä vähene kannanhoidollisesta metsästyksestä huolimatta. Kuitenkin vain susimäärien vähentäminen vähentää osaltaan niistä johtuvia ongelmia. Mikäli meillä Suomessa on vaikkapa tuo minimi 20 susilaumaa ja yksi lauman susipareista tekee keskimäärin viisi pentua, kasvaa susimäärä reippaasti vuoden aikana. Tähän määrään voidaan lisätä vielä muutama Venäjältä ilman passia ja viisumia tuleva maahanmuuttajasusi. Tällä 53 kaatomäärällä susiongelmaa siirretään vuosi vuodelta eteenpäin. Todellista vastuuta ei susiasioista uskalleta ottaa. Ministeriö ei selvästikään välitä paikallisten ihmisten huolista. Samalla ministeriö vähättelee petoyhdysmiesten ja metsästäjien tekemää talkootyötä, tuhansia ilmaisia suden vuoksi ajettuja kilometrejä. Keskustan ministeri Tiilikaisella olisi ollut tuhannen taalan paikka laittaa susiasiat Suomessa kuntoon. Valitettavasti hän ei tätä mahdollisuutta käyttänyt.

Maa- ja metsätalousministeriö kaavailee myös muutosta, jolla se nostaisi susiluvan päätöksen hinnan 200 euroon. Maksu on sama, olipa lupapäätös kielteinen tai myönteinen. Tälläkin menettelyllä ministeriö osaltaan haluaa, ettei suden kaatolupia haettaisi tai sitten se on haistanut rahastuksen mahdollisuuden metsästäjien ja susialueilla asuvien ihmisten kustannuksella.

Tein joulukuussa toimenpidealoitteen eduskunnalle, että suden metsästys olisi kiintiöimätöntä eli metsästykseen ei tarvittaisi erillisiä kaatolupia. Metsästys tapahtuisi kokeiluna vuosi kerrallaan ja se olisi rajattu nimettyihin kuntiin Kiteen ja poronhoitoalueen välisellä alueella ja tarvittaessa myös Sisä-Suomessa. Mielestäni nykyinen suden kannanhoidollinen metsästys ei riitä susimäärän vähentämiseen. Vain tällä tavoin on mahdollista vähentää susien määrää, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. Samassa aloitteessa vaadin myös viranomaisyhteistyön lisäämistä susikannan arviointityöhön. Paikallisten asukkaiden ottaminen mukaan päätöksentekoon toisi osaltaan oikeudenmukaisuutta, turvaa ja rauhallisuutta rajamaakuntien asukkaiden arkeen ja petoasioiden ymmärtämiseen. Tällä hetkellä susi ohjaa ihmisten tekemistä eikä päinvastoin, kuten kuuluisi.

Samana päivänä jätin toisen toimenpidealoitteen vahinkoa aiheuttavien pihasusien poistamisen helpottamiseksi. Haluan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin pihasusien poistamisen helpottamiseksi jatkamalla poikkeusluvan enimmäisaikaa, poistamalla metsästäjämäärän rajoituksen sekä mahdollistamalla suurriistavirka-avun poistopyynnissä ampujan saamaan aina ampumastaan sudesta talja ym. kuten kannanhoidollisessa metsästyksessä.

Lakien on aina vastattava nykypäivän tarpeita ja tilastojen on oltava uskottavia. Muussa tapauksessa mikään ei koskaan muutu. Pohjanmaalla on olemassa sellainen sanonta, että moon ensin ja soot sitten vasta. Minusta tämä koskee hyvin myös sutta ja ihmistä. Minun arvomaailmassa maakunnan ihminen on ensin ja sitten tulee vasta susi.