Viime vuonna kuolonkolarit lisääntyivät Itä-Suomessa. Pohjois-Karjalassa ne jopa tuplaantuivat edellisvuodesta. Suomessa tilastoidaan ja tutkitaan kaikki kuolonkolarit erittäin tarkasti poliisin sekä onnettomuustutkijalautakunnan toimesta.
Kun keväällä valo lisääntyy, niin itsetuhoisuus liikenteessä lisääntyy. Tilastojen mukaan noin 10 – 20 prosenttia kuolonkolareista vaikuttaa joka vuosi tahallisilta teoilta. Näissä tilastoissa on jonkin verran maakunnallisia eroja, Itä-Suomen ollessa itsemurhien kärkipäässä. Erikoista on, että liikenteessä tehtyjen itsemurhien vuosittainen määrä on pysynyt pitkään samana, vaikka itsemurhat muuten ovat Suomessa vähentyneet vuosi vuodelta.
Jokaisella liikenteessäkin menehtyneellä on keskimäärin 50 omaista. Sitä ei kuitenkaan itsetuhoinen kuljettaja ajattele kun hän on päättänyt päättää elämänsä liikenteessä, hän ajattelee vain itseään. Hän ei ajattele, miltä ajoneuvoyhdistelmän kuljettajasta tuntuu, kun tämä epätoivoisesti yrittää väistää ja estää onnettomuutta. Hän ei ajattele, että vastapuolen kuljettajalta voi mennä työpaikka yksinkertaisesti siitä syystä, että kuljettaja ei enää halua kenenkään törmäävän kuljettamansa ajoneuvon keulaan. Tiedän kuljettajia, joiden ajoneuvoyhdistelmän keulaan on törmännyt jo kolme kuljettajaa. Tällainen kuljettaja miettii usein, kääntyvätkö edessä tulevat autonvalot tänään oman auton keulaan.
Itsemurha liikenteessä on rikollinen teko, kyse on henkirikoksesta. Tekoa on vaikea ymmärtää, ellei tunne itsetuhon tehnyttä henkilöä ja hänen elämänhistoriaa ennestään. Monesti itsemurhat olisivat ehkäistävissä, niin liikenteessä kuin muutoinkin. Apua on saatava ajoissa, säännöllisesti ja sitä on osattava myös ajoissa pyytää. Mutta eihän ainakaan suomalainen mies pyydä keneltäkään apua! ”Ei tartte auttaa…”
Suomalaisen yhteiskunnan tulisi entisestään kehittää itsemurhavaaran varhaista tunnistamista ja erilaisia helposti lähestyttäviä tukipalveluita tulisi lisätä. Lääkärin asema korostuu myös jatkossa entisestään. Vieläkin tärkeämpänä pitäisin läheisten kiinnostusta toistaan kohtaan. Joskus pitäisi kaveriltakin kysyä: ”Mitä sinulle kuuluu, mitä toivot minun tekevän vuoksesi?” Valitettavasti meitä ei enää näin 2000-luvulla kiinnosta, mitä kaverille ihan oikeasti kuuluu, vai kiinnostaako? Syytä ainakin olisi!
Kari Kulmala, kansanedustaja
Sanomalehti Karjalainen 10.2.2016
Savon Sanomat 10.2.2016