EU:n asedirektiivi on susi

Olemme eduskunnan hallintovaliokunnassa käsitelleet mm. esitystä, jossa Euroopan unionin komissio aikoo kieltää itselataavat puoliautomaattiaseet. Valiokunnassa on oltu puoluekannasta riippumatta pääosin yhtä mieltä siitä, että esitys ei ole Suomen etujen mukaista. Tällä hetkellä emme pysty järjestämään riittävästi kertausharjoituksia, mutta samalla meillä tulisi olla osaava reservi. Jo tämänkin vuoksi reserviläisillä tulee olla mahdollisuus omaehtoiseen ja -kustanteiseen ampumaharjoitteluun. Kyse on Suomen kokonaisturvallisuudesta ja esityksen toteutuessa puolustuskykymme heikkenisi oleellisesti.

Suomessa on noin 12 000 laillista itselataavaa asetta ja ampumaharrastus on yhtä laillinen harrastus kuin mikä muu harrastus tahansa. Käsittämättömien Pariisin terrosi-iskujen jälkeen vaatimukset itselataavien aseiden kieltämiseksi ovat kiihtyneet entisestään. Jos itselataavat aseet kiellettäisiin, niistä tulisi romurautaa. Sama kohtalo kävisi myös kaikille deaktivoiduille itselataaville keräilyaseille, mm. Suomi-konepistoolille sekä Parabellum-pistooleille. Kielletäänkö tulevaisuudessa myös lasten leikkiaseet, nekin kun pimeässä näyttävät ihan oikeilta aseilta?

Mielestäni Suomen ei pidä hyväksyä uutta asedirektiiviä. Vähintäänkin meidän on haettava asiassa kansallista poikkeusta, kuten Ruotsissa on tehty. Meillä on tällä hetkellä yksi maailman tiukimmista aselaista, josta voisivat ottaa oppia monet Euroopan valtiot jo nyt.

Kari Kulmala, Rääkkylä

Kansanedustaja (ps)

Sanomalehti Karjalainen sekä Savon Sanomat 2.12.2015

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *