Kuolonkolareita on monenlaisia

Olen edelleen Liikennevakuutuskeskuksen onnettomuustutkijalautakunnan puheenjohtaja Pohjois-Karjalassa. Tästä tehtävästä on vaikea päästä eroon koska tehtävän hyvin harva haluaisi. Tehtävä on lisämaininnoilla; ”ei herkkävatsaisille tai huonounisille”.

Olen parin viime päivän aikana käynyt kahdella täysin erilaisella kuolonkolaripaikalla. Tänä vuonna on maakunnassamme sattunut kuolonkolareita jo kahdeksan. Minusta se on pienelle maakunnallemme aivan liikaa! Siinä on tasan kahdeksan liikaa! Liian moni näistä onnettomuudesta vaikuttaa joka vuosi myös tahalliselta teolta. Pahinta aikaa näyttäisi olevan kevät. Kun mahla alkaa valua koivusta ja valo lisääntyä, niin itsetuhoisuus liikenteessä lisääntyy. Luulisi, että kevät on ihmisen parasta aikaa. Sitä se ei kuitenkaan kaikille ole!

Liikenteessä tehtyjen itsemurhien vuosittainen määrä on pysynyt samana, vaikka itsemurhat muuten ovatkin vähentyneet. Jokaisella menehtyneellä on keskimäärin 50 omaista. Sitä ei kuitenkaan itsetuhoinen kuljettaja ajattele kun hän ajaa autonsa kovalla vauhdilla rekan keulaan tai kallioon. Hän ajattelee vain itseään. Hän ei ajattele, miltä esimerkiksi ajoneuvoyhdistelmän kuljettajasta tuntuu, kun hän epätoivoisesti yrittää väistää ja estää onnettomuutta. Hän ei ajattele, että vastapuolen kuljettajalta voi mennä työpaikka yksinkertaisesti siitä syystä, että kuljettaja ei enää halua kenenkään törmäävän kuljettamansa ajoneuvon keulaan. Tiedän kuljettajia, joiden ajoneuvoyhdistelmän keulaan on törmännyt jo kolme kuljettajaa. Miettiikö tällainen kuljettaja usein, että kääntyykö edessä tulevat autonvalot tänään oman auton keulaan? Miten sellaista kukaan voi kestää?

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 moottoriajoneuvolla tehtiin 23 itsemurhaa törmäämällä maastoon tai toiseen ajoneuvoon. Sama tahti lienee muinakin vuosina. Liikennevakuutuksen onnettomuustutkijalautakuntienkin mukaan 10 prosenttia vuosittain kuolemaan johtaneista onnettomuuksista on tahallaan aiheutettu. Uskon, että näitä tapahtumia on paljon enemmän, mutta niitä ei haluta tilastoida itsemurhiksi, ihan vain omaisten vuoksi.

Itsemurha liikenteessä on rikollista toimintaa, kyse on henkirikoksesta. Tekoa on vaikea mitenkään ymmärtää, ellei tunne itsetuhon tehnyttä henkilöä ja hänen elämänhistoriaa ennestään. Monesti itsemurhat olisivat ehkäistävissä, niin liikenteessä kuin muutoinkin. Apua on vain saatava ajoissa, säännöllisesti ja sitä on osattava myös ajoissa pyytää. Mutta eihän suomalainen mies pyydä keneltäkään apua! ”Ei tartte auttaa…”

Suomalaisen yhteiskunnan tulisi entisestään kehittää itsemurhavaaran varhaista tunnistamista ja erilaisia helposti lähestyttäviä tukipalveluita. Mutta vielä tärkeämpänä pitäisin läheisten kiinnostusta toista kohtaan. Joskus pitäisi kaveriltakin kysyä; ”Mitä sinulle kuuluu, voinko auttaa sinua?” Valitettavasti meitä ei enää näin 2000-luvulla kiinnosta, mitä kaverille ihan oikeasti kuuluu, vai kiinnostaako?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *