Julkisuudessakin olleiden tietojen mukaan maassamme vallinnut kolea kevät sekä sateinen alkukesä ovat vaikeuttaneet viljelijöiden kylvötöitä oleellisesti koko Suomessa. Jatkuvat sateet ovat paikoitellen pehmittäneet pellot niin, että useilla tiloilla kylvöt ovat kesken, eikä pelloille ole menemistä.
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Reijo Hongisto, Teuvo Hakkarainen sekä Kari Kulmala että hallitusneuvotteluissa biotaloustyöryhmää johtanut Pirkko Mattila katsovat, että Suomella tulee olla nyt mahdollisuus tehdä isänmaallisempaa maatalouspolitiikkaa. Tämä tarkoittaa voimanelikon mukaan sitä, että tämän kevään poikkeuksellisen haasteelliset sääolosuhteet tulee voida huomioida jatkossa ns. ”ylivoimaisena esteenä” – jottei viljelijöitä uhkaa tukien menetys. Perussuomalaiset ovat aina puolustaneet suomalaista maaseutua ja yrittäjyyttä, ja niin nytkin; maalaisjärjen tulee olla käytössä, kun viljelijöiden tukihakemuksia käsitellään, nelikko toteaa.
Lopuksi edustajat Hongisto, Hakkarainen sekä Kulmala että Mattila haastavat hallitusta toimimaan ja tekemään siten kuin hallitusohjelmassa todetaan: ” Kevennetään hallinnollista taakkaa ja kohtuullistetaan tukiehtoja, valvontoja ja sanktioita”, kvartetti toteaa.
Tiedote 24.6.2015