Oikeudet molempiin vanhempiin paranevat

Lapsi ei osaa puolustaa itseään saati vaatia oikeuksiaan. Se on meidän aikuisten tehtävä. Vanhempien erottua riidat lapsen huoltajuudesta voivat kärjistyä tilanteeksi, missä eroon syytön lapsi joutuu pelinappulaksi ja häneltä riistetään oikeus toiseen vanhempaan. Suomessa tuhansia lapsia vieraannutetaan eroon toisesta vanhemmastaan joka vuosi. Näin ei saa olla!

Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ei ole rikos Suomen lain mukaan. Siitä ei ole itse asiassa laissa mitään mainintaa vaikka se on mielestäni vähintäänkin henkistä pahoinpitelyä lasta sekä toista vanhempaa kohtaan. Vieraannuttamisen tunnistaminenkin on vaikeaa jopa lastensuojelualan ammattilaiselle. Monesti vieraannuttaminen nähdään virheellisesti pelkästään lasten vanhempien välisenä asiana. Usein kyseessä on sana vastaan sana. Muun muassa Saksassa tapaamisoikeuden estämisestä voi saada useamman tuhannen euron uhkasakon. Näin pitäisi olla Suomessakin, vaikka rahalla ei voi koskaan korvata oman lapsen tapaamisoikeutta.

Olen erittäin tyytyväinen hallitusohjelman kohtaan missä luvataan, että lapsen oikeudet molempiin vanhempiin turvataan. Hallituksen tarkoituksena on tehdä lapsen huolto- ja tapaamisoikeuslainsäädännön uudistus. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on vuodelta 1983. Tämän lain mukaan lapsella on tapaamisoikeus, mutta pidän hyvänä, että lakia nyt entisestään tarkennetaan.

Tavoitteena on myös lisätä neuvontaa ja sovittelua erotilanteissa tarjoavia palveluita. Tämä vähentää oikeuteen päätyviä huoltajuuskiistoja ja tukee lapsen ihmissuhteiden jatkumista vanhempien eron jälkeen. Vieraannuttamisen käsite tulee tulevassa laissa määritellä selkeästi, koska kyse on paljon isommasta asiasta kuin pelkästään kahden vanhemman riitelystä. Vieraannuttaminen tulee olla myös yksiselitteisesti kielletty jolloin lailla on myös ennalta estävää vaikutusta. Tämä, jos mikä, on lapsen edun mukaista ja olisi pitänyt toteuttaa jo vuosia sitten.

Molemmilla vanhemmilla tulee olla samat oikeudet lapsiinsa. Isä ja äiti ovat lapsen kehityksen, hyvinvoinnin ja kasvun kannalta yhtä tärkeitä henkilöitä ja lapsella tulee olla oikeus molempiin vanhempiin toisen tahdosta riippumatta, ellei ole näytetty toteen, että toinen vanhempi vaarantaisi lapsen kasvun ja kehityksen. Kehittyvälle lapselle on erittäin tärkeää, että hän saa tavata myös isovanhempiaan. Näiden asioiden pitäisi olla lapsen oikeutena itsestäänselvyys. Valitettavasti niin ei ole ollut.

Kari Kulmala
kansanedustaja (ps)
Rääkkylä

Sanomalehti Karjalainen 24.6.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *