Tapio Rautavaaran syntymästä tuli tänään kuluneeksi 100 vuotta. Harvoin kukaan on ollut niin monipuolinen kun hän. Muistatko sinä hänet parhaiten urheilijana, laulajana vai näyttelijänä? Muistan kun tapasin hänet 11 vuotiaana Tervajoen markkinoilla 1975. Sain puristaa todellisen sankarin kättä.
Rautavaara voitti keihäänheitossa kultamitalin Lontoon olympialaisissa vuonna 1948 ja pronssia Oslon EM-kisoissa 1946. Suomen mestaruuden hän voitti viisi kertaa. Jousiammunnassa Rautavaara voitti maailmanmestaruuden joukkuekilpailussa 1958. Lisäksi hän voitti Suomen mestaruuden henkilökohtaisessa kilpailussa 1955 ja joukkuekilpailussa 1956.
Rautavaara esiintyi vuosina 1945–1970 yhteensä 22 elokuvassa. Parhaiten muistan hänet tukkilaiselokuvista. Rautavaara lauloi 33 vuotta kestäneen laulajanuransa aikana levylle 328 laulua. Minä tykkään eniten hänen kappaleista; Kulkurin iltatähti, Lapin jenkka, Sininen uni, Ontuva Eriksson sekä Juokse sinä humma ja Pohjolan yö. Näitä kaikkia olen päässyt itsekin laulamaan julkisesti konserteissa. Tapion veroista monopuolisuutta on vaikea enää nykyisin edes kuvitella. Vesa-Matti Loiri on päässyt kaikkein lähimmäksi häntä monipuolisuudellaan.
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tapio_Rautavaara