Suomen riistakeskuksen johdolla luonnosteltu susikannan hoitosuunnitelma on julkaistu ja ainakin minulle se oli pettymys. Odotin, että sudensuojelupolitiikka muuttuisi paremmaksi ja susialueiden asukkaiden toiveet otettaisiin paremmin huomioon. Todellisuudessa hoitosuunnitelman mukaan suden suojelua tehostetaan ja susimäärää kasvatetaan. Samalla myös metsästäjien valvonta lisääntyy ja luottamus heidän toimintaansa vähenee.
Mielestäni hoitosuunnitelman yksi tärkeimmistä kohdista on; ”Noin puolet tilanteista, joissa susi on tappanut koiran, on tapahtunut pihapiirissä.” Susi hakee koiran pihasta! Mielestäni suden paikka on edelleen metsässä, ei pihassa edes yöaikaan. Pihoihin tulevat sudet on lopetettava ja siten suden normaali pelko ihmisiin säilytettävä.
Suurin osa suomalaisista metsästäjistä harrastaa metsästystä koiralla. Onkin hyvin erikoista, että metsästyskoirakulttuuria ei edelleenkään sudensuojeluohjelmassa huomioida riittävästä, vaikka juuri metsästävien perheiden koiria, perheenjäseniä, sudet ovat tappaneet eniten. Metsästyskoiraharrastajien edustus on ehdottomasti oltava myös sudensuojeluun liittyvissä neuvotteluissa mukana.
Mielestäni suden suojelussa on kyse jokaisen koiranomistajan asiasta ja metsästäjällä kyse laillisen harrastuksen harrastamisesta. Metsästyskoiraharrastajalla on tietyillä alueilla kuitenkin vaihtoehtona vain harrastuksen lopetus tai koiran mahdollinen menetys sudelle. Kuinka moni koiranomistaja olisi valmis itse vapaaehtoisesti luopumaan koiraharrastuksestaan jonkin muun syyn kuin allergian tai suden vuoksi? Mitä tapahtuisi, jos jostain määrättäisiin, että sinun pitkään jalostettu, rotunsa huippuyksilö ei saisi enää tuottaa jälkeläisiä, tai koiraasi ei voisi käyttää palveluksessa, kokeissa tai näyttelyissä. Olisitko asiasta eri mieltä ja suojelisit oikeuksiasi? Tätä oikeutta haluaisi käyttää metsästyskoiran omistaja, mutta häntä ei haluta ymmärtää eikä edes kuulla.
Kari Kulmala, Rääkkylä
kansanedustajaehdokas (ps)
Sanomalehti Karjalainen 30.12.2014
Koti-Karjala 3.1.2015