Perussuomalaiset ovat jälleen otsikoissa ja rasismin polttopisteessä! Tulin juuri Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen kokous- ja neuvottelumatkalta Brysselistä. Sinne asti kuului varsin järisyttävä uutinen. Uutisen mukaan matkalla mukana ollut maakuntahallituksen jäsen oli edellisenä päivänä vaatinut Lieksan perussuomalaisten valtuustoryhmälle uutta kokoustilaa, koska heidän nykyisin käytössä olevassa huoneessa kokoontuu myös somaleja. Perussuomalaiset tarvitsevat kuulemma ”puhtaan” huoneen, missä somalitaustaiset henkilöt eivät ole kokoontuneet. Kuulijoita tälle lausumalle on uutisen mukaan ollut useita.
Maakuntahallitus reagoi asiaan välittömästi ja teki asiasta mm. tiedotteen. Siinä kerrottiin, että maakuntahallitus ei hyväksy rasismia missään muodossa, eikä maahanmuuttajiin kohdistuvaa syrjintää. Hyvä maakuntahallitus!
Lieksan perussuomalaiset reagoivat tapaukseen siten, että siirsivät hänet heti sivuun valtuustoryhmän puheenjohtajuudesta. Samalla he totesivat, että eivät ole samaa mieltä valtuustoryhmänä hänen kanssaan. Pohjois-Karjalan perussuomalaisten piiri käsittelee tapausta ylimääräisessä kokouksessaan 17.11.2013 ja Perussuomalaisten puoluehallitus heti seuraavassa kokouksessa joulukuussa. Oma valtuustoryhmä, piiri ja puolue tarttuivat asiaan heti sen vaatimalla vakavuudella, kuten pitääkin. Aika näyttää, millaisia päätöksiä on kokouksista tulossa. Sanktionahan voi olla huomautus tai jopa puolueesta erottaminen, mikäli henkilön katsotaan pilanneen esim. puolueen tai piirin mainetta.
Myös Pohjois-Karjalan poliisilaitos on ottanut asian tutkittavakseen. Tutkintakynnys tällaisissa rikosepäilyissä on erittäin alhaalla. Kun on syytä epäillä rikosta, niin tapaus on otettava esitutkintaan. Näin sanoo esitutkintalaki. Tässä tapauksessa näyttäisi tutkintakynnys ylittyvät reilusti. Tutkinnan aloittamisesta tuomioon on kuitenkin vielä pitkä matka, ja matkan aikana voi sattua ihmeitä. Sanktiona näistä em. rikoksista voi olla sakkoa tai jopa vankeutta.
Tapaus on näillä näkymin ”hoidossa”, mutta mikäli tällainen uutinen olisi totta, henkilön olisi hyvin vaikea jatkaa luottamustoimissa perussuomalaisten riveissä. Esim. maakuntahallituksen paikat ovat puolueiden paikkoja.
Perussuomalaisten kannatus ei perustu rasismiin. Mikäli perustuisi, minä en voisi poliisina toimia puolueessa, enkä myöskään sitä yksityishenkilönä haluaisi. Varmasti minuakin on joku kriittisesti maahanmuuttajiin suhtautuva äänestänyt, ehkä myös joku rasisti. Vaaliteemanani oli jo viime eduskuntavaaleissa mm; Rasismi on rikos ja siihen on puututtava tiukasti! Tämä elinikäinen lupaus velvoittaa minua toimimaan ja käyttäytymään edelleen myös maahanmuuttajien parhaaksi. Yhteiskunnalla on vielä paljon tehtävää maahanmuuttajien kotouttamiseksi, ja haluan olla osa tuota koneistoa.
Kari Kulmala
Perussuomalainen varakansanedustaja, Rääkkylän kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja ja kirkkovaltuuston puheenjohtaja sekä maakuntahallituksen jäsen ym.