Venäjän käveleminen Krimille ja sen liittäminen Venäjään herätti heti Suomessakin turvallisuuspoliittisen keskustelun. Keskustelu onkin todella aiheellista ja sitä tulee jatkaa edelleen. Myös Nato-jäsenyydestä ja sen vaikutuksista pitää voida keskustella avoimesti ja kiihkottomasti.
Nato on läntinen sotilasliitto. Liittyminen Natoon merkitsisi Suomelle vahvaa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittista muutosta sen tähän asti harjoittamaan politiikkaan. Siksi liittymistä, sen etuja ja haittoja on syytä tarkoin pohtia. Pohdinnan tulee kuitenkin perustua tosiasioihin, eikä pelkästään tunteisiin. Tällä hetkellä Suomen kansan laaja enemmistö haluaa mielipidemittausten mukaan Suomen pysyvän liittoutumattomana. Tosin silloin kun talo jo palaa, on turha pyytää vakuutusta vakuutusyhtiöstä (Natosta), koska sitä ei silloin ole mahdollista saada.
Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutukset on kerrottu Ulkoasiainministeriön 21.12.2007 julkaisemassa selvityksessä. Tämän lisäksi on tehty selvitys mahdollisen Natoon liittoutumisen vaikutuksista Suomelle sekä sen puolustusjärjestelmän kehittämiselle ja puolustushallinnolle. Selitys julkaistiin 27.2.2004. Molemmat ovat laadittu alan asiantuntijoiden toimesta. Vuoden 2004 selvityksessä laskettiin mm. Suomelle Nato-jäsenyyden kustannuksiksi n. 45 miljoonaa euroa vuodessa. Liittoutuminen edellyttäisi myös keskimäärin 25 miljoonan euron vuosittaisia materiaalimenoja 12 vuoden ajan. Kokonaiskustannukset kasvaisivat siten 70 miljoonaan euroa/vuosi. Joidenkin tutkijoiden mukaan kulut olisivat paljon suurempia. Itse kaipaisin tietoa siitä, minkälaisia olisivat tämänhetkiset kustannusarviot?
Jälkimmäisen selvityksen johtopäätös, ”jäsenyydellä olisi ennaltaehkäisevä, Suomen turvallisuutta vahvistava vaikutus”, on kirjattu puolustus- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon 2/09. Selvitysten perustiedot ja johtopäätökset ovat edelleen päteviä. Liittyminen Natoon antaisi Suomelle peruskirjan 5 artiklan mukaiset turvatakuut. Nykyinen kumppanuussopimus Naton kanssa ei näitä takuita Suomelle anna. Nato ei myöskään ota vastuuta Suomen puolustamisesta ilman, että Suomi itse panostaa riittävästi omaan puolustukseensa. Puolustusmenot olisi siten pidettävä korkealla ja maanpuolustustahto jatkossakin lujana.
Nato osallistuu tälläkin hetkellä moniin sotilaallisiin operaatioihin eri puolilla maailmaa. Operaatioihin osallistuminen on jäsenmaille vapaaehtoista, mutta tuskin Suomi voisi ilmoittaa jäävänsä näistä pois. Sellaista ei Nato pitkään katsoisi hyvällä. Nato ei ole rakentanut pysyviä tukikohtia kaikkiin jäsenmaihin. Rakentaisiko Nato tukikohdan geopoliittisista syistä esim. Kontiorantaan joka on jo vuosikymmeniä sitten todettu olevan strategisesti tärkeää aluetta?
Viimeisimmän tiedon (18.4.2014) mukaan Suomi ja Nato allekirjoittavat toukokuussa niin sanotun isäntämaasopimuksen, jossa muun muassa sovitaan poikkeusolojen käytännön järjestelyistä kuten armeijan kauttakulusta ja miehistön majoituksesta. Vastaavanlainen isäntämaantuki on kirjattu Naton ja Suomen kumppanuustavoitteisiin jo vuonna 2002, joten asia ei tule enää eduskunnan päätettäväksi. Vähän samanlainen kauttakulkusopimus tehtiin Hitlerin johtaman Saksan ja Suomen kanssa vuonna 1940. Mitä siitä seurasi?
Suomella on n. 1300 km:n maaraja Venäjän kanssa. Nato-jäsenyys loisi Suomen itärajalle yhden maailman jyrkimmistä sotilaallisista vastakkainasetteluista. Lisäisikö tällainen vastakkainasetelma turvallisuuttamme? Sitä kannattaa miettiä tosiasioiden ja myös historiamme pohjalta. Historia pitää aina tuntea, ettei tee samoja virheitä uudelleen.
Joidenkin mielestä olemme turvassa Euroopan Unionissa. Turvallisuuspoliittisesti EU on Suomelle pelkkiä sanoja paperilla. Sillä ei ole omaa armeijaa, eikä se ole sotilasliitto, mutta valtaosa sen jäsenmaista kuuluu Natoon. EU ei ole luomassa lähiaikoina omaa yhteistä armeijaa, koska Nato turvaa jo nyt suurimman osan sen jäsenmaiden turvallisuudesta. Miksi siis pitäisi perustaa oma armeija EU:lle? Suomi on jo pitkään ollut eräänlaisella ”harmaalla vyöhykkeellä” erityisesti EU-jäsenyytensä vuoksi. Jäsenyys sitoo Suomen taloudellisesti ja poliittisesti länteen. Se sitoo maamme myös EU:ssa kehittyviin Venäjän-vastaisiin pakotteisiin itänaapuriamme vastaan. Mielestäni se on vakava ongelma Suomelle. Suomen tulisi olla aidosti liittoutumaton maa, mikäli se sellainen väittää olevan. Kuuluminen Natoon tai EU:iin ei sitä Suomelle ja suomalaisille ole.
Karjalan Pojat 18.6.2014