Omantunnontuskia

Eduskunnan säätämät lait sekä niihin perustuva lainkäyttö ovat itsenäisen maan laillisuuden mittareita. Suomessa voimassa oleva laki on kirkollisen lain yläpuolella. Siten muun muassa sharia-laki jää Suomessa perustuslain varjoon. Yleinen käytäntö on, että mikäli laki todetaan huonoksi, niin sitä tulee muuttaa. Jatkuva lainsäädäntötyö on normaalia jokaisessa sivistyneessä oikeusvaltiossa.
Sisäministeri Räsänen nostaa omantunnon voimassa olevan lain yläpuolelle. Hänen mielestä omaatuntoa vastaan ei voi toimia edes rangaistuksen uhalla. Mihin rangaistusuhkaa lain rikkomisista tarvittaisiin, mikäli jokainen voi toimia omantuntonsa mukaan? Suosittelen Räsästä lukemaan Raamatusta jokaisen sivun. Paavalin kirjeessä roomalaisille (Room. 13:5) on kirjoitettu, että tulee olla alamainen esivallalle, ei ainoastaan rangaistuksen vaan myös omantunnon tähden.
Minun omatunto kieltää rankaisemasta muun muassa sotaveteraania tai itkevää naista, mutta olen joutunut työssäni poliisina niin tekemään. Ellen toimisi voimassa olevan lain mukaan, saisin etsiä itselleni uuden ammatin.
Sisäministerin tehtävä on erittäin vastuullinen ja tärkeä Suomen sisäiselle turvallisuudelle. Räsänen voi olla asioista yksityisesti mitä mieltä tahansa, mutta ministerinä hän ei voi puhua mitä tahansa. Pidän Räsäsen lausuntoa harkittuna tekona ja erittäin vakavana turvallisuudelle ja etenkin yleiselle lainkunnioitukselle. Hän on pitkän linjan poliitikko ja tietää tarkasti mitä tekee. Puhe on ollut valmiiksi kirjoitettu, joten sekin osoittaa häneltä tiettyä harkintaa. Mielestäni kyse on populistisesta äänten kalastamisesta erittäin vaarallisella ja ajattelemattomalla tavalla. Tällaisia sammakoita ei soisi kuulevan turvallisuusasioista päättävältä ministeriltä.
Voidaankin hyvällä omallatunnolla kysyä, mitkä uskontokunnat seuraavaksi ilmoittavat rikkovansa Suomen lakia, koska se on heidän uskonnon tai omantunnon vastainen. Tämä olisi myös heidän oikeus, koska Suomessa on uskonnonvapaus, eikä valtauskontokaan lakia noudattaisi.
Räsäsen toiminnalla on myös muita liitännäisseurauksia, vaikka hän ei edusta kirkkoa, vaan hallitusta ja itseään. Kirkosta on eronnut puheen jälkeen tuhansia seurakuntalaisia, eikä loppua näy. Tämä tietää miljoonien menetystä seurakuntien verotuloista. Näillä tuloilla seurakunnissa saadaan tuotettua paljon sellaista arvokasta, erittäin tärkeää toimintaa, mistä riviseurakuntalaisella on vain vähän tietoa.
Kari Kulmala, kirkkovaltuuston pj, ylikonstaapeli
Savon Sanomat 23.7.2013
Karjalainen 27.7.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *