Aamulla palasin parin viikon loman jälkeen työpaikalle. Itärintamalla ei mitään uutta paitsi, että poliisiautoihin oli liimattu Harmaa Talous – Musta Tulevaisuus – kampanjan mainokset. Aikaisemmin tämän tyyppisiä tarroja ei poliisiautoissa ole ollut, enkä kaipaisi niitä nytkään.
Hallitus on luvannut taistelevansa harmaata taloutta vastaan tiukasti ja järein asein. Harmaan talouden kustannukset veronmaksajille ovat aina olleet tähtitieteelliset. Näillä sadoilla miljoonilla euroilla saisi paljon hyvää aikaan Suomessa. Hallitus osoittaa kuitenkin vain 20 miljoonaa euroa talousrikollisuuden kitkemiseen, vaikka jokainen euro tulisi moninkertaisesti takaisin.
Tietoni mukaan Tullin ja Poliisin määrärahat ovat riittämättömät edes perustoiminnan järjestämiseen, saati sitten tällaisen harmaan talouden torjunnan erityiskampanjan toteuttamiseen. Tämän vuoksi minua lähinnä hymyilyttää poliisiautoissa loistavat tarrat, vaikka vakavasta asiasta ei saisi hymyillä. Harmaan talouden torjunta vaatisi tarkasti koordinoitua viranomaisyhteistyötä ja myös riittäviä resursseja, että hallituksen asettamat tavoitteet saataisiin täyttämiseksi.
Ensi vuonna poliisien määrä laskee tietoni mukaan 450 henkilöllä. Voikin hyvällä omallatunnolla kysyä, että yrittääkö hallitus sälyttää poliisille ja muille viranomaisille jälleen lisätehtäviä, ilman uusia työkaluja? Tällä tavoinko siirretään poliisin resursseja pois peruspoliisityöstä eli turvallisuuden tuottamisesta harmaan talouden torjuntaan?