Tiistai 17.12.2013 on minun poliisiuralla viimeinen päivä Liikkuvan poliisin ryhmänjohtajana. Vuoden vaihteessa Liikkuva poliisi lakkaa ja meidät sulautetaan paikallispoliisiin.
Liikkuvan poliisin lakkautusta perusteltiin aluksi kansanedustajille ja veronmaksajille sillä, että tällä toimenpiteellä saadaan säästettyä 6 milj. euroa. Kun lopulta todettiin, etteivät säästöt toteudu minkään laskuopin mukaan, liikenneministeri Kyllönen perusteli lakkautusta sillä, että lakkautuksella saadaan paikallispoliisin resurssipulaan poliisimiehiä. Tämä onkin perusteltu, ymmärrettävä ja hyväksyttävä syy. Hälytystehtävät on hoidettava asianmukaisesti, hädässä olevaa on autettava! Mutta mistä otetaan muutaman vuoden päästä poliiseja sen hetkiseen resurssipulaan?
Tulevassa Itä-Suomen poliisilaitoksessa on jo ensi vuonna 27 poliisiviran vähentämisvelvoite. Vähentämisvelvoite otetaan mm. siten, että eläköityvien poliisien virat jätetään täyttämättä eikä viransijaisuuksia jatketa. Poliisitehtävät hoidetaan vähemmillä poliisipartioilla.
Poliisijoukkoja tulee mielestäni johtaa edestä omalla esimerkillä, kuten suomalaisia joukkoja on aina johdettu. Poliisi on hierarkkinen organisaatio ja poliisijohtajien tulisi osallistua omalla esimerkillä säästöihin. Poliisihallinnon säästämistoimet eivät kuitenkaan näytä koskevan päällikkötasoa, joten säästöt otetaan jälleen kerran suoritusportaasta. Uusien poliisipäälliköiden, apulaispoliisipäälliköiden ja linjajohtajien palkat nousevat 600 -1 000 eurolla kuukaudessa. Muutamat poliisi- ja apulaispoliisipäälliköt jäävät palkkatakuulle ja heille räätälöidylle tehtävälle. Tosin heidän tehtävänsäkin muuttuvat vähemmän vastuullisimmiksi. Itä-Suomessa päälliköiden palkankorotuksiin menee rahaa yli 100 000 euroa vuodessa. Suomen mittakaavassa luku lienee lähellä miljoonaa euroa?
Uusille poliisipäälliköille hankitaan myös uudet virka-autot. Autot ovat n. 50 000 euroa maksavia Audeja tai vastaavia kalleimman luokan ajoneuvoja. Jokaisen poliisilaitoksen autotallissa on useita ajoneuvoja, joista luulisi heillekin löytyvän sopiva kulkupeli. Välttämättä ei tarvitse ottaa niitä yli 400000 km ajettuja partioautoja, jotka vievät poliiseja hälytystehtävillä apua tarvitsevan luokse. Siviiliautojakin tallista löytyy ja ehkä myös poliisipartio ehtisi heitä joskus rautatieasemalle kuljettaa. Kokouksissa voitaisiin käyttää myös videoyhteyksiä, kuten muissakin nykyaikaisissa yrityksissä on tapana tehdä.
Näyttäisi siis jälleen siltä, että poliisiuudistuksen maksajina ovat tavalliset veronmaksajat ja suoritusportaassa työtään tekevät poliisimiehet. Poliisiylijohtajaa myöden luvataan, että mikään ei muutu, liikenneturvallisuuskin pysyy ennallaan. Todennäköisesti hänellä on sormet ristissä selän takana näin luvatessaan. Tällainen tavallinen maalaispoliisi ei sitä ainakaan usko.