Tulin Rääkkylän nimismiespiiriin nuoremmaksi konstaapeliksi vuonna 1988. Silloin noin 3500 kuntalaisen turvallisuus- ja poliisipalveluita hoiti neljä konstaapelia, nimismies, ulosottomies sekä kaksi toimistosihteeriä. Poliisi tunsi asiakkaansa ja asukkaansa ja he tunsivat poliisinsa, tämän perheen, kuten myös poliisin oman siviiliauton. Se oli sitä kultaista 80-lukua, jolloin myös Posti, kyläkoulu ja -kauppa olivat vielä melkein joka kylällä.
Kuntalaisten (veronmaksajien) poliisipalvelut alkoivat heiketä kihlakuntauudistuksessa 1996. Tällöin nimismiespiirit lakkautettiin ja muodostettiin suurempia poliisiyksiköitä, kihlakuntia. Poliisipartiot partioivat yhä harvemmin ”syrjäkylillä” ja hälytystehtäville tulleet poliisit olivat apua tarvitseville entistä tuntemattomimpia.
Poliisiorganisaatio on ollut muutoksen tilassa koko sen ajan minkä virkauraltani muistan. Edellä mainitun kihlakuntauudistuksen jälkeen on ollut PORA I, II ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä PORA III. Sanotaan, että muutos on aina mahdollisuus, mutta myönteisessä mielessä se ei ole sitä ollut, ainakaan poliisin saatavuuden osalta. Poliisin saatavuus heikkenee koko ajan, eikä parannusta ole näkyvissä.
Samaan aikaan kun poliisi kamppailee resurssi- ja rahapulaa, ehdottaa poliisiylijohtaja Paatero kyläpoliisijärjestelmää. Paluu entiseen on oikea suunta, mutta tällä rahoituksella ja resursseilla se ei ole mahdollista! Totuus on, että emme pysty irrottamaan yhtään poliisia kyläpoliisiksi! Mikäli järjestelmään mentäisiin, pitäisi poliiseja siirtää normaaleista kenttä- tai tutkintatöistä esim. 50 – 100 kyläpoliiseiksi. Mistä saisimme heidän tilalle uusia poliiseja ja heidän viroille rahoituksen? Jäisivätkö virat täyttämättä? Tällä hetkellä koulutettuja poliiseja on työttömänä n. 150, mutta valtion rahakirstu on kiinni, eikä valtiovarainministeri Rinne ja nykyhallitus sitä varmasti aukaise.
Mikäli tarkoituksena on värvätä eläkkeelle jääneitä poliiseja hoitamaan kyläpoliisin tehtäviä eikä työstä maksettaisi korvausta, niin kuka työhön lupautuisi? Kun tekee vuorotyötä yli 30 vuotta, osaa jo varmasti arvostaa vapaa-aikaa ja terveyttään. Jatkuvasti tavoitettavissa olevien poliisien aika on jo ohi.
Pari tärkeää näkökulmaa on ehdotuksessa myös lähes unohdettu – työturvallisuus sekä oikeusturvakysymykset. Jokaiselle tehtävälle ei ole viisasta mennä yksin, koska aina ei auta minkäänlaiset puhelahjat vaan on käytettävä fyysistä voimaa. Fyysisen voimankäytön jälkeen oikeusturvakysymyksiä helposti koetellaan ja asiakkaan tekemät kantelut ovat nykyään herkässä.
Mielestäni poliisin tärkein tehtävä on luoda turvallisuudentunnetta olemassaolollaan. Poliisin leppoisa keskustelu ihmisten kanssa on nykyään entistä vähäisempää, saati sitten jalkautuminen kansan pariin. Pitäisi ymmärtää, että mitä enemmän poliisilla on mahdollisuutta keskustella ihmisten kanssa, sitä enemmän hän saa kartoitettua tilannekuvaa alueelta. Rääkkylässäkin kyläpoliisi oli aikaisemmin eräänlainen tietopankki ja kyläläiset olivat hänen tiedottajiaan. Kunnon kyläpoliisin tärkein tietojärjestelmä on edelleen hiljainen tieto, jota hän saa jatkuvasti ympäristöstä, mikäli vain osaa pitää silmät ja korvat auki.
Valitettavasti poliisitoimessa keskitytään nykyään tehokkuuteen ja tietokoneiden parissa työskentelyyn. Tietokoneissa kun on kaikki viisaus, mikäli se vain on sinne joskus syötetty. Mielestäni poliisitoimeen ei kuulu tehokkuus ja tietokoneiden tulisi olla vain avuksi, eikä hallita koko nykyistä poliisityön osaamista. Hiljaisen tiedon merkitys ja asioiden ymmärtäminen ei onnistu pelkällä atk-osaamisella. Tarvitaan myös kykyä ajatella niin kuin poliisi, ja sen voi oppia vain poliisina keskustellen ihmisten kanssa.
Uskon, että juuri kyläpoliisit rakensivat suomalaisen poliisin arvostuksen. Heitä oli helppo lähestyä ja sininen, ikuisen rakkauden väri, loi ympäristöön turvallisuutta ja suojeli pahalta. Tiedän kokemuksesta, että vielä löytyy kutsumusammatissa olevia poliiseja jotka haluaisivat laittaa itsensä 100 % likoon ihmisten turvallisuuden puolesta. Kyläpoliisijärjestelmä on kannatettava ajatus, mutta siihen pitää löytyä pitkäksi aikaa rahoitus, eikä se saa vähentää ”tavallista poliisityötä” tekevien resursseja tai rahoitusta.
Terveisin; ”Kyläpoliisi” – silloin kauan sitten…