Kuntarakenteen kehittämisen tavoitteena on muun muassa, että kunnalla tulee olla taloudelliset edellytykset vastata kunnan asukkaiden palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta. Kunnan tärkeimpiä tulolähteitä ovat verotulojen lisäksi valtionosuudet. Niiden tarkoituksena on taata kunnan vastuulla olevien julkisten palveluiden saatavuus koko maassa.
Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuuksista (1 §) määrittää valtionosuuksista, joiden avulla kunnat pystyvät turvaamaan kaikki 28 tämän lain määräämät lakisääteiset palvelut asukkailleen. Vaasan yliopiston julkisoikeuden professori Eija Mäkinen toteaa Turun Sanomissa 16.3.2012, että perustuslakivaliokunnan linjaaman rahoitusperiaatteen mukaan valtion tulee huolehtia kunnan lakisääteisten tehtävien velvoituksista. Laki on siis yksiselitteinen, olipa kunta miten pieni tai suuri tahansa.
Valtionosuuslaki määrää palvelut todellisen asukastarpeen (ikärakenne, työttömyys, sairastavuus jne.) mukaan. Valtionosuuksien leikkauksilla ei siis voida kuntia liittää toisiinsa. Palvelutarpeet eivät myöskään muutu, vaikka kuntia yhdistettäisiinkin. Mihin häviäisi esim. lastensuojelu-, mielenterveys- tai päihdehuoltolain, puhumattakaan perusopetuslain velvoitteet? Eivät mihinkään.
Tästä huolimatta nämä tämän ”vuosikymmenen vision” saaneet kuntarakenneuudistajat uhkaavat kuntia valtionosuuksien muuttamisella, ellei yhdistymistä vapaaehtoisesti tapahdu. Tällaisella uhkailu on törkeää totuuden vääristelyä ja myös lainvastaista. Ja kun se on lainvastaista, niin se kiinnostaa minua – ihan virankin puolesta.
Kari Kulmala, ylikonstaapeli
Rääkkylän kunnanvaltuutettu
Sanomalehti Karjalainen 26.3.2012