Kalashnikov ja Lahti, legendoja kumpikin

Mihail Kalashnikov on kuollut. Hän kehitti AK-47:n eli Kalashnikovin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Asetta on valmistettu yli100 miljoonaa kappaletta ja se on edelleen laajalti käytössä eri puolilla maailmaa.

Mihail Kalashnikovin kuuluisaksi tekemä ase ei mene helposti jumiin hankalissakaan olosuhteissa ja muun muassa se on tehnyt siitä erittäin käyttökelpoisen kriisitilanteissa. Myös monen suomalaisen sotilaan perusase 7.62 RK 62 perustuu AK-47:aan. Suomalainen rynnäkkökivääri RK 62 otettiin Puolustusvoimien käyttöön vuonna 1962 ja on ollut siten monen minun sukupolven morsian armeija-aikana.

Kalashnikov on Venäjällä kansallissankarin asemassa, eikä syyttä. Hän sai viimeisen leposijan Moskovan lähelle kansallissankareiden hautausmaalta. Hänet haudattiin valtiollisin kunnianosoituksin, luonnollisesti AK-47 kunnialaukauksin saattelemana.

-Kehitin aseen isänmaan rajojen puolustamista varten. Ei ole minun vikani, että sitä on käytetty paikoissa, joissa sitä ei olisi pitänyt käyttää. Se on poliitikkojen vika, Kalashnikov sanoi 90-vuotisjuhlallisuuksissaan muutama vuosi sitten.

Aimo Lahti oli suomalainen asesuunnittelija. Hänen suunnittelemistaan aseista tunnetuin on Suomi-konepistooli. Muita hänen suunnittelemiaan tai osasuunnittelemiaan aseita ovat muun muassa Lahti-Saloranta M/26 pikakivääri, Lahti L-35 sotilaspistooli, Lahti L-39-panssarintorjuntakivääri ja Sampo L-41 konekivääri. Lahti kehitti myös ilmapuolustukseen 7,62 ITKK 31 VKT ilmatorjuntakonekiväärin ja 20 ITK 40 VKT ilmatorjuntakanuunan.

Kuten edellä voidaan todetaan, niin Aimo Lahti oli loistava asesuunnittelija. Häntä ei kuitenkaan Suomessa ole ylennetty korkeaan upseeriarvoon, eikä ripustettu täyteen kunniamerkkejä, kuten naapurimaan Kalashnikov. Valitettavasti Lahti ei ole saanut sellaista kunniaan Suomessa, mikä hänelle kuuluisi Hänen teot tulevat kuitenkin säilymään yli ihmiselämän ja jäämään pysyvästi suomalaiseen ja myös koko maailman historiaan. Suomalaiset alan harrastajat sekä historiankirjoittajat osaavat hänen työtään arvostaa.

Vaikka kirjoitin eri lähteiden pohjalta tämän blogikirjoituksen, niin kenenkään ei pidä luulla minua sotahulluksi. Päinvastoin, olen rauhantekijä. Olen reserviläinen sekä pitkän linjan aseharrastaja ja metsästäjä, joten osaan kunnioittaa sellaisia henkilöitä, jotka sen ansaitsevat. Kalashnikov ja Lahti ovat omien maidensa legendoja, joten; hattu, päästä!

Lähteet:

http://yle.fi/uutiset/kalashnikov-rynnakkokivaarin_kehittaja_on_kuollut/7000450

http://yle.fi/uutiset/ak-47-rynnakkokivaari_-_maailman_eniten_valmistettu_tuliase/7000509

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013122717875807_ul.shtml

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aimo_Lahti

http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/sotilas/sotilas/1930/aimo_lahti.htm

Hieman muunnettuna Karjalan Pojat lehdessä 12.3.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *