Suomen osalta ratkaisevat taistelut Neuvostoliittoa vastaan käytiin 70 vuotta sitten muun muassa Ilomantsissa. Siellä Suomi pysäytti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kenraali Raappanan johdolla. Suomi sai siten pitää itsenäisyytensä, toisin kuin esimerkiksi itä-blokin maat. Ilomantsin juhlatilaisuudessa 9.8.2014 puhuneen kenraali Ari Puheloisen mielestä ratkaisevin tekijä Ilomantsissa oli sotilaidemme ja joukkojemme kyky kestää ja suorittaa tehtävänsä äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Myös Raappanan johtamien miesten mottitaktiikka sekä maaston tuntemus ja sen oikea hyväksikäyttö olivat ratkaisevassa osassa.
Suomen osalta sota ei kuitenkaan loppunut vielä llomantsin metsiin ja soille. Syyskuun 15.1944 alkoi Lapin sota joka kesti 27.4.1945 saakka. Kääntyminen entistä aseveljeä vastaan ei ole koskaan psykologisesti helppoa eikä yksinkertaista. Eikä se ollut sitä nytkään. Suomalaisten taistelumotivaatioon vaikutti varmasti myös se, että monet odottivat jo tiedossa olevaa kotiuttamista, eikä kukaan olisi halunnut enää vaarantaa henkeää tai terveyttään ”ylimääräisessä sodassa”. Taistelutahtoa paransi kuitenkin saksalaisten aiheuttama Lapin perusteellinen hävitys. Vetäytyessään he polttivat tienvarsikylien rakennukset ja Rovaniemi tuhottiin lähes kokonaan. Tiet ympäristöineen miinoitettiin ja sillat räjäytettiin.
Suomen kannalta Lapin sodassa oli tärkeintä, että armeijamme täytti tinkimättä valtionjohtomme sille vaikeassa poliittisessa tilanteessa antaman tehtävän. Neuvostoliiton asettamat aselepoehdot saatiin täytettyä ja Suomi saattoi aloittaa siirtymisen rauhanaikaan. Suomen vapauden puolesta Lapin sodassa antoi kaikkein kalleimman uhrin eli oman henkensä 774 miestä, 2904 haavoittui ja 262 katosi. Kadonneista ainakin 164 joutui vangiksi. Uhreissa on myös useita pohjoiskarjalaisia sotilaita.
Oma 1918 vapaussotamme sekä talvi-, jatko- ja lapinsota käyvät hyvästä esimerkistä, kuinka vaikeimmistakin asioista päästään eteenpäin. Sotaa ei pidä koskaan ihannoida eikä juhlia, mutta sen loppumista tulee juhlia vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Suuren Pohjan sodan viimeisestä kenttätaistelusta eli Napuen taistelustakin tuli helmikuussa kuluneeksi jo 300 vuotta. Oman maan historia tulee tuntea ja siirtää tuleville jälkipolville. Tällaisessa tiedonsiirrossa erilainen kiltatoiminta sekä eri divisioonien perinnepäivät ovat avainasemassa ja siten erittäin tärkeää toimintaa. Ilomantsissa tätä viestiä vei eteenpäin 14. divisioonan, 21 Prikaatin perinneyhdistys.
Ilomantsin juhlissa tapasin kenraali Puheloisen, joka oli elokuun alussa päässyt eläkkeelle. Tiukka kädenpuristus ja toivotukseni ”turvallisia eläkevuosia Herra Kenraali”, sai hymyn ammattisotilaan huulille. Sain kätellä juhlissa myös kolmea muuta kenraalia – hieno ja koskettava päivä siis minulle kaikin puolin. Uskon ja toivon, että seuraava kenraaliylennys Pohjois-Karjalassa tulee aluetoimiston päällikkö, eversti Jouni Mattilalle. Mielestäni tämä ylennys olisi enemmän kuin suotavaa!
Lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapin_sota
Kari Kulmala, Rääkkylän reserviläiset
P-Karjalan reserviläislehti Karjalan Pojat 23.9.2014