Sudensuojelu uhkaa metsästyskoiraharrastusta

Suomen riistakeskuksen johdolla luonnosteltu susikannan hoitosuunnitelma on julkaistu ja ainakin minulle se oli pettymys. Odotin, että sudensuojelupolitiikka muuttuisi paremmaksi ja susialueiden asukkaiden toiveet otettaisiin paremmin huomioon. Todellisuudessa hoitosuunnitelman mukaan suden suojelua tehostetaan ja susimäärää kasvatetaan. Samalla myös metsästäjien valvonta lisääntyy ja luottamus heidän toimintaansa vähenee.

Mielestäni hoitosuunnitelman yksi tärkeimmistä kohdista on; ”Noin puolet tilanteista, joissa susi on tappanut koiran, on tapahtunut pihapiirissä.” Susi hakee koiran pihasta! Mielestäni suden paikka on edelleen metsässä, ei pihassa edes yöaikaan. Pihoihin tulevat sudet on lopetettava ja siten suden normaali pelko ihmisiin säilytettävä.

Suurin osa suomalaisista metsästäjistä harrastaa metsästystä koiralla. Onkin hyvin erikoista, että metsästyskoirakulttuuria ei edelleenkään sudensuojeluohjelmassa huomioida riittävästä, vaikka juuri metsästävien perheiden koiria, perheenjäseniä, sudet ovat tappaneet eniten. Metsästyskoiraharrastajien edustus on ehdottomasti oltava myös sudensuojeluun liittyvissä neuvotteluissa mukana.

Mielestäni suden suojelussa on kyse jokaisen koiranomistajan asiasta ja metsästäjällä kyse laillisen harrastuksen harrastamisesta. Metsästyskoiraharrastajalla on tietyillä alueilla kuitenkin vaihtoehtona vain harrastuksen lopetus tai koiran mahdollinen menetys sudelle. Kuinka moni koiranomistaja olisi valmis itse vapaaehtoisesti luopumaan koiraharrastuksestaan jonkin muun syyn kuin allergian tai suden vuoksi? Mitä tapahtuisi, jos jostain määrättäisiin, että sinun pitkään jalostettu, rotunsa huippuyksilö ei saisi enää tuottaa jälkeläisiä, tai koiraasi ei voisi käyttää palveluksessa, kokeissa tai näyttelyissä. Olisitko asiasta eri mieltä ja suojelisit oikeuksiasi? Tätä oikeutta haluaisi käyttää metsästyskoiran omistaja, mutta häntä ei haluta ymmärtää eikä edes kuulla.

Kari Kulmala, Rääkkylä
kansanedustajaehdokas (ps)
Sanomalehti Karjalainen 30.12.2014
Koti-Karjala 3.1.2015

Metsästyslakiin on saatava muutoksia

Ensi vuosi on metsästyksen harrastajalle erityisen tärkeä. Vuoden 2015 syksyllä eduskunnalle annetaan hallituksen esitys metsästyslain muuttamisesta. Tällöin tehdään mm. hirvikannan, suden ja metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelmien uudet linjaukset. Sudesta ja sen metsästyksestä syntyy varmuudella voimakasta keskustelua, eikä syyttä. Susi kuuluu Suomen luontoon, mutta ei kenenkään pihamaalle.

Riistakeskuksen tulisi toimia aktiivisemmin paikallisten riistanhoitoyhdistysten kanssa. Tällä hetkellä paikalliset asukkaat, jotka asuvat susi- ja karhualueilla, eivät pysty vaikuttamaan asioihin ja se on ehdottomasti väärin. Riistakeskuksen johdolla luonnosteltu susikannan hoitosuunnitelma esitellään ministeriölle joulukuussa. Toivottavasti ensi kaudella susikantaa hoidetaan uusien linjausten pohjalta. Nykyinen tilanne on metsästäjille kestämätön ja valmiiksi syyllistävä. Ei voi olla oikein, että kun yhdelle häirikkösudelle saadaan kaatolupa, niin viranomaisten tulee periaatteessa paikan päällä valvoa metsästystä eri järjestöjen voimakkaan painostuksen vuoksi. Missä on luottamus metsästäjiin?

Metsästyksessä on vielä paljon parannettavaa, erityisesti byrokratian ja lainsäädännön osalta. Metsästysrikos on vakava asia. Tällä hetkellä laillisessa hirvenmetsästyksessä syyllistytään eniten tahattomasti metsästysrikoksiin. Hirven vasasuojaan on saatava muutos, jolloin tahattomasti emän vasalta ampunutta metsästäjää ei syytettäisi metsästysrikoksesta. Muutos ei tarkoittaisi, etteikö tapausta tutkittaisi viranomaisten toimesta.

Tieliikennelain ja -asetuksen mukaan poliisi voi myöntää vaikeasti vammaiselle henkilölle tai vaikeasti vammaisen henkilön kuljettamista varten pysäköintiluvan. Mielestäni samoilla perusteilla voitaisiin katsoa kuljettajan olevan oikeutettu kuljettamaan metsästysasetta maastossa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla, kun hän kuljettaa sitä metsästystarkoituksessa. Hänellä tulisi siis olla poliisilta vaikeasti vammaiselle henkilölle tarkoitettu lupa sekä metsästysoikeus. Kuljetuslupa olisi sidottu metsästysoikeuteen. Poliisin yhdeksi päiväksi myöntämän luvan lisäksi myös Riistakeskus voi myöntää vastaavanlaisen luvan jopa viideksi vuodeksi, mutta monen mielestä luvan saanti on erittäin hankalaa.

Pidän myös ihmeellisenä käytäntöä, ettei ampuma-aseen hallussapitoluvan omaava metsästäjä, reserviläinen tai aseharrastaja voi vaihtaa aseitaan saman tai pienemmän kaliiberin aseisiin pelkällä ilmoituksella viranomaiselle. Ilmoitusmenettely vähentäisi harrastajan kuluja sekä poliisinkin työaikaa huomattavasti.

Kari Kulmala, ylikonstaapeli
kansanedustajaehdokas (ps)
Koti-Karjala 22.11.2014
Sanomalehti Karjalainen 23.11.2014

Tiestö rapistuu entisestään

Ensi vuoden valtion talousarvio on lohduton Itä-Suomen tiestölle. Tiestö tulee rapautumaan entisestään koko tieverkolla koska rahoitusta teiden kunnossapitoon on entistä vähemmän. Tiestöjen perusparannusvaroista on taisteltu vuodesta toiseen. Nyt näyttää pahasti siltä, että tuo taistelu on monella tieosuudella lopullisesti hävitty.

Liikenneväylien merkitys on henkilöliikenteen lisäksi erittäin tärkeää elinkeinoelämälle ja sen kehittymiselle. Tuleva liikenneväylien rahoitus vaarantaa peruselinkeinojen toimintaedellytykset sekä liikenneturvallisuuden. Rahoituksen vähenemisen myötä myös maaseutualueiden joukkoliikenne heikkenee entisestään. Pitäisi ymmärtää, että ihmiset, puutavara, sora, hake ja elintarvikkeet eivät kulje valokaapeleita vaan perinteisiä liikenneväyliä pitkin.

Rapistuvat tiet ja sillat uhkaavat lähivuosina yhä enemmän liikenneturvallisuutta. On varsin erikoista, että samaan aikaan kun hallitus tekee päätöksen entistä raskaammista ajoneuvoista teillemme, se leikkaa tierahoitusta merkittävästi ja muuttaa vähäliikenteisiä, päällystettyjä teitä sorateiksi kiihtyvällä tahdilla. Monella tiellä joudutaan tarpeettomasti alentamaan nopeusrajoituksia, koska se on halvin tapa pitää yllä edes jonkinlaista liikenneturvallisuutta. Tämä luonnollisesti ärsyttää. Onkin hyvä kysyä nykyisiltä hallituspuolueilta, onko tarkoitus palata tulevaisuudessa takaisin sorateiden aikaan.

Liikenneväylät kuuluvat meidän jokapäiväiseen elämäämme ja ovat kansallista omaisuuttamme. Rahoitus niiden peruskunnossapitoon on siten löydyttävä. Mielestäni perusväylänpidon rahoituksen saaminen ei ole mitään salatiedettä. Tarvitaan vain kykyä ennakkoluulottomaan ajatteluun ongelmien ratkaisemiseksi. Maanteillä on korjausvelkaa 1 – 2 miljardia pelkästään perusväylänpidossa, rautateistä puhumattakaan. Mielestäni ensin tulisi sopia, että kunnossapidon määrärahojen perustaso säilyy nykytasolla. Sen lisäksi tulisi olla korvamerkittyä polttoaineveroa, esimerkiksi yksi sentti polttoaineen hinnassa. Tämäkin tuottaisi vuodessa jo noin 50 miljoonaa euroa. Viiden sentin lisähinnalla saataisiin jo 250 miljoonaa euroa joka vuosi teiden kunnossapitoon. Vuodelta 2014 on sakkotuloja arvioitu tulevan valtiolle 103 miljoonaa euroa. Miksi näitä tuloja ei voitaisi laittaa tiestöjen ylläpitokuluihin koska suurin osa tuloista tulee tien päältä?

Kari Kulmala
kansanedustajaehdokas (ps)
Sanomalehti Karjalainen 9.11.2014
Savon Sanomat 15.11.2014

Viron veromalli

Jokin aika sitten Kiteen yrittäjät järjestivät maakunnan kansanedustajille koulutustilaisuuden, missä kertoivat heille mm. Viron veromallista. Toivottavasti he ottivat mallista opikseen, koska malli olisi erittäin toteuttamiskelpoinen myös Suomessa.

Tällä hetkellä Suomen kilpailukyky rapistuu investointien puutteessa. Teollisuuden investoinnit kotimaahan ovat romahtaneet ja toimintoja siirretään matalamman kustannustason maihin. Nykyinen verojärjestelmä ei investointeihin kannusta, mutta Viron veromalli kannustaisi yrityksiä nimenomaan investointeihin. Viron verojärjestelmän on todettu lisänneen yritysten investointeja Virossa verrattuna muihin Baltian maihin.

Viron mallissa yritykset eivät joudu maksamaan yritysveroa, jos ne jättävät voittonsa yritykseen. Yritysveroa maksetaan vain osingonjaon tai muun voitonjaon yhteydessä. Osakeyhtiöt maksavat yhteisöveroa 21 prosentin verokannalla vain jakamastaan osingosta ja muusta voitonjaosta. Yhtiöön jätettyjä voittoja ei veroteta. Mielestäni tämä kuulostaa erittäin järkevältä.

Viron yritysveromalli ja sukupolvenvaihdostilanteissa Ruotsin malli, jossa perintöveroa ei tarvitse maksaa, olisivat asioita, jotka lisäisivät investointeja ja siten pk-yritysten menestystä myös Pohjois-Karjalassa.

Ymmärrän hyvin, että malli aiheuttaisi kateutta yrittäjiä kohtaan, koska epäiltäisiin, että sitä käytettäisiin väärin, mutta ainahan yrittäjiä on karehdittu. Mielestäni Viron mallia pitäisi ehdottomasti kokeilla Suomessa.

Lähde: http://summa.talentum.fi/article/te/uusimmat/60606

Vastauksia metsästäjien tekemiin kysymyksiin

Säännöllisin välein minulle tehdään kysymyksiä muun muassa metsästyksestä ja petopolitiikasta. Keräsin tähän muutamia uusimpia kysymyksiä ja niihin antamiani vastauksia.

Tulisiko mielestäsi ottaa joitakin uusia lajeja metsästettävien lajien listalle? Tulisiko joitakin lajeja rauhoittaa?

Mielestäni uutena lajina metsästettäväksi pitäisi ottaa esim. valkoposkihanhi. Tällä hetkellä (21.9.2014) niitä on Rääkkylän pelloilla noin 100 000 kpl, eikä laji ole muutenkaan millään tavoin uhanalainen. Lajia metsästetään EU:n ulkopuolella. Merimetson metsästystä pitäisi myös vakavasti harkita.

Metsähanhi on tänä vuonna rauhoitettu, mutta senkin rauhoitusta tulee tarkastella vuosi kerrallaan. Tarpeettomia rauhoituksia en hyväksy.

Pitäisikö metsästys luonnonsuojelualueilla pääsääntöisesti sallia ainakin paikallisille asukkaille jos se ei aiheuta haittaa esim harvinaisille kasveille jne.?

Ehdottomasti pitäisi sallia! EU ei edellytä metsästyksen rajoittamista edes Natura-alueilla. Suomessa metsästys on yleensä kielletty luonnonsuojelualueilla, muissa EU-maissa ei. Rajoittamisessa on kyse pelkästään suomalaisesta ratkaisusta. Mielestäni metsästystä ei pitäisi rajoittaa luonnonsuojelualueilla pelkästään rajoittamisen ilosta, vaan tosiasioihin perustuen. Kaikkein järjettömintä on, mikäli luonnonsuojelualueilla ei saa metsästää edes pienpetoja. Ne on rauhoitettu mm. Metsähallituksen perustamilla luonnonsuojelualueilla.

Metsästäjä ei kokemukseni mukaan tuhoa harvinaisia kasveja vaan on parhaita luonnonsuojelijoita kuten kunnon kalamieskin.

Oma näkemyksesi susi-, ilves-, karhu- ja ahmakantojen suuruudesta: enemmän, vähemmän, nykyinen tilanne hyvä, vai alueelliset näkökohdat huomioon paremmin? Pitäisikö metsäpeurakannan leviämistä edistää?

Metsäpeurakannan leviämistä tulisi edistää. Tällä hetkellä kanta on liian pieni. Minä olen nähnyt vain yhden metsäpeuran luonnossa, jäällä Pielisen pohjoisosassa pari vuotta sitten.

Ilves- ja ahmakanta on aika sopiva, mutta vuosittain olisi paikallisesti saatava päättää minkä verran kantaa voi metsästää. Kun karhujahti kestää Pohjois-Karjalassa vain viikon, niin karhuja on silloin liikaa.

Mielestäni tällä hetkellä varsinkin susitilanne on erittäin paha. Susia on liikaa ja se voidaan todeta varmuudella heti kun saamme lumen maahan. Riistakeskukset ovat nykyisin aivan pihalla erityisesti susiasioissa. Riistakeskuksen tulisi toimia aktiivisemmin paikallisten riistanhoitoyhdistysten kanssa. Tällä hetkellä paikalliset asukkaat, jotka asuvat susi- ja karhualueilla, eivät pysty vaikuttamaan asioihin. Susi- ja karhukannan hoitosuunnitelma olisi päivitettävä pikimmiten ja siinä on oltava paikalliset asukkaat havaintoineen vahvasti mukana.

EU:n sekaantuminen metsästys- tai kalastuspolitiikkaan aiheuttaa usein enemmän ristiriitoja ja ongelmia, kuin ratkaisee niitä. Yhtenä hyvänä esimerkkinä on Suomessa harjoitettava suurpetopolitiikka, jota säädellään EU:sta käsin. Pohjoiskarjalainen metsästäjä tietää varmasti enemmän suurpedoista kuin esim. italialainen kollegansa.

Mielestäni talon pihaan tuleva susi tai karhu pitäisi voida lopettaa ilman viranomaisen lupaa. Suden ja karhun paikka on metsässä, ei lasten leikkipaikoilla.

Viime vaaleissa olit sitä mieltä, että supikoirista pitäisi maksaa tapporahaa, mutta mistä rahat otettaisiin?

Kirjoitin tästä aiheesta viimeksi 16.6.2014 sanomalehti Karjalaiseen. Mielestäni pienpetopyynti on parasta luonnonsuojelutyötä. Rahoittajana tulisi olla mielestäni EU, joka antoi rahaa mm. saimaannorpan suojeluun neljä miljoonaa euroa. Tästä kerroin blogissani 6.6.2013. Tässä on tärkeää huomata kokonaisuus eli luonnon suojeleminen, jolloin rahoitusta on aina mahdollista saada, kun asian vain osaa perustella.

Kerro vähän omasta metsästysharrastuksestasi

Olen harrastanut ammuntaa ja metsästystä enemmän tai vähemmän säännöllisesti vuodesta 1980. Silloin täytin 15 vuotta ja sain ostettua itselleni mustikkarahoilla ensimmäisen aseen. Ase oli tuolloin yksipiippuinen 12 cal Baikal ja maksoin siitä silloin 300 mk. Olen metsästänyt suurpetoja, hirviä, metsäkana- ja vesilintuja sekä pienpetoja. Nykyään metsästän lähinnä pienpetoja sekä pienriistaa. Minulle on saaliin saamisen lisäksi entistä tärkeämpää vain kulkea luonnossa reppuineni ja aseineni. Aika harvoin tulen kuitenkaan metsältä kotiin ilman syötävää.

Terveisiä Puolasta, läheltä Ukrainan rajaa

Viime viikolla olin maakuntahallituksen lähettämänä Puolan Rzeslov`ssa. Siellä järjestettiin Euroopan Raja-alueiden Liiton (AEBR) yleiskokous ja siihen liittyvä konferenssi. Konferenssin teemana oli innovaatiot ja tutkimus. Kokousmatkalla minulla oli mukana Ritva Mahlavuori Pohjois-Karjalan maakuntahallituksesta sekä Leena Leskinen maakuntaliitosta. Yhteensä meitä suomalaisia oli kokouksessa seitsemän, noin sadastaviidestäkymmenestä kokousvieraasta.

Tulkkaus oli järjestetty puolaksi, espanjaksi, saksaksi, ranskaksi ja englanniksi. Siitä sai siis valita mieleisensä tulkkauskielen. Tulkkaus englanniksi tuli joskus puoli minuuttia myöhässä. Se ei haitannut muuten kuin ennen äänestyksiä. Tällöin tuli varsin kiire! Mielestäni äänestykset onnistuivat silti erinomaisesti enkä töpeksinyt. Ukrainan terveiset meille toi Halyna Lytvyn.

Kokousmatka onnistui kokonaisuutena erittäin hyvin. Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä lentokentällä, kokouspaikalla sekä hotellissa. Laukkummekin osasivat tulla oikeaan paikkaan, vaikka vähän sitä epäilimme. Ruoka ja ruokajuomat olivat erinomaisia, puhumattakaan runsaista, suklaisista jälkiruuista. Paikallisessa kahvilassa oli aivan uskomattomia jäätelö- sekä suklaa-annoksia parin euron hintaan. Arvaa ostinko?

Poliisina pisti silmään paikallinen ajokulttuuri. Turvavöitä käytettiin kiitettävästi ja syytä olikin. Taajanopeudet olivat varsin kovat ja liikennevaloista oli tapana tehdä voimakkaita kiihdytyksiä. Taksit ajoivat hotellin ja lentokentän välillä ajoneuvon mittarin mukaan 90 – 100 km/h vaikka nopeusrajoitus oli 60 – 70 km/h. Taksinkuljettajat olivat kielitaitoisia eli osasivat ainakin englantia puolan lisäksi ja keskustelivat meidän kanssa ihan mielellään. Puolalaisten käyttämät henkilöautot olivat samantasoisia iältään ja kunnoltaan kuin pohjoiskarjalaisten käyttämät ajoneuvot.

European Transport Safety Councilin (ETSC) huhtikuussa 2014 julkaisemasta raportista voidaan todeta, kuinka paljon Euroopan maat onnistuivat vähentämään autoissa kuljettajina ja matkustajina kuolleiden määrää vuosina 2001–2012. Vähiten kuolonkolarit vähenivät Romaniassa, Puolassa, Kreikassa ja Suomessa. Ei meidänkään siis kannata hirveästi henkseleitä paukutella.

Lähde:

http://yle.fi

Kyläpoliisijärjestelmä

Tulin Rääkkylän nimismiespiiriin nuoremmaksi konstaapeliksi vuonna 1988. Silloin noin 3500 kuntalaisen turvallisuus- ja poliisipalveluita hoiti neljä konstaapelia, nimismies, ulosottomies sekä kaksi toimistosihteeriä. Poliisi tunsi asiakkaansa ja asukkaansa ja he tunsivat poliisinsa, tämän perheen, kuten myös poliisin oman siviiliauton. Se oli sitä kultaista 80-lukua, jolloin myös Posti, kyläkoulu ja -kauppa olivat vielä melkein joka kylällä.

Kuntalaisten (veronmaksajien) poliisipalvelut alkoivat heiketä kihlakuntauudistuksessa 1996. Tällöin nimismiespiirit lakkautettiin ja muodostettiin suurempia poliisiyksiköitä, kihlakuntia. Poliisipartiot partioivat yhä harvemmin ”syrjäkylillä” ja hälytystehtäville tulleet poliisit olivat apua tarvitseville entistä tuntemattomimpia.

Poliisiorganisaatio on ollut muutoksen tilassa koko sen ajan minkä virkauraltani muistan. Edellä mainitun kihlakuntauudistuksen jälkeen on ollut PORA I, II ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä PORA III. Sanotaan, että muutos on aina mahdollisuus, mutta myönteisessä mielessä se ei ole sitä ollut, ainakaan poliisin saatavuuden osalta. Poliisin saatavuus heikkenee koko ajan, eikä parannusta ole näkyvissä.

Samaan aikaan kun poliisi kamppailee resurssi- ja rahapulaa, ehdottaa poliisiylijohtaja Paatero kyläpoliisijärjestelmää. Paluu entiseen on oikea suunta, mutta tällä rahoituksella ja resursseilla se ei ole mahdollista! Totuus on, että emme pysty irrottamaan yhtään poliisia kyläpoliisiksi! Mikäli järjestelmään mentäisiin, pitäisi poliiseja siirtää normaaleista kenttä- tai tutkintatöistä esim. 50 – 100 kyläpoliiseiksi. Mistä saisimme heidän tilalle uusia poliiseja ja heidän viroille rahoituksen? Jäisivätkö virat täyttämättä? Tällä hetkellä koulutettuja poliiseja on työttömänä n. 150, mutta valtion rahakirstu on kiinni, eikä valtiovarainministeri Rinne ja nykyhallitus sitä varmasti aukaise.

Mikäli tarkoituksena on värvätä eläkkeelle jääneitä poliiseja hoitamaan kyläpoliisin tehtäviä eikä työstä maksettaisi korvausta, niin kuka työhön lupautuisi? Kun tekee vuorotyötä yli 30 vuotta, osaa jo varmasti arvostaa vapaa-aikaa ja terveyttään. Jatkuvasti tavoitettavissa olevien poliisien aika on jo ohi.

Pari tärkeää näkökulmaa on ehdotuksessa myös lähes unohdettu – työturvallisuus sekä oikeusturvakysymykset. Jokaiselle tehtävälle ei ole viisasta mennä yksin, koska aina ei auta minkäänlaiset puhelahjat vaan on käytettävä fyysistä voimaa. Fyysisen voimankäytön jälkeen oikeusturvakysymyksiä helposti koetellaan ja asiakkaan tekemät kantelut ovat nykyään herkässä.

Mielestäni poliisin tärkein tehtävä on luoda turvallisuudentunnetta olemassaolollaan. Poliisin leppoisa keskustelu ihmisten kanssa on nykyään entistä vähäisempää, saati sitten jalkautuminen kansan pariin. Pitäisi ymmärtää, että mitä enemmän poliisilla on mahdollisuutta keskustella ihmisten kanssa, sitä enemmän hän saa kartoitettua tilannekuvaa alueelta. Rääkkylässäkin kyläpoliisi oli aikaisemmin eräänlainen tietopankki ja kyläläiset olivat hänen tiedottajiaan. Kunnon kyläpoliisin tärkein tietojärjestelmä on edelleen hiljainen tieto, jota hän saa jatkuvasti ympäristöstä, mikäli vain osaa pitää silmät ja korvat auki.

Valitettavasti poliisitoimessa keskitytään nykyään tehokkuuteen ja tietokoneiden parissa työskentelyyn. Tietokoneissa kun on kaikki viisaus, mikäli se vain on sinne joskus syötetty. Mielestäni poliisitoimeen ei kuulu tehokkuus ja tietokoneiden tulisi olla vain avuksi, eikä hallita koko nykyistä poliisityön osaamista. Hiljaisen tiedon merkitys ja asioiden ymmärtäminen ei onnistu pelkällä atk-osaamisella. Tarvitaan myös kykyä ajatella niin kuin poliisi, ja sen voi oppia vain poliisina keskustellen ihmisten kanssa.

Uskon, että juuri kyläpoliisit rakensivat suomalaisen poliisin arvostuksen. Heitä oli helppo lähestyä ja sininen, ikuisen rakkauden väri, loi ympäristöön turvallisuutta ja suojeli pahalta. Tiedän kokemuksesta, että vielä löytyy kutsumusammatissa olevia poliiseja jotka haluaisivat laittaa itsensä 100 % likoon ihmisten turvallisuuden puolesta. Kyläpoliisijärjestelmä on kannatettava ajatus, mutta siihen pitää löytyä pitkäksi aikaa rahoitus, eikä se saa vähentää ”tavallista poliisityötä” tekevien resursseja tai rahoitusta.

Terveisin; ”Kyläpoliisi” – silloin kauan sitten…

Piispan messu sekä kirkkoherran virkaanasettaminen

Tänään oli hieno päivä Rääkkylän seurakuntalaisille. Saimme uuden kirkkoherran. Kirkossa piispan suorittaman virkaanasettamisen jälkeen siirryimme koulukeskukseen, missä söimme lähetyslounaan. Sieltä siirryimme auditorioon missä pidettiin lyhyet, mutta kauniit juhlallisuudet uudelle kirkkoherralle. Rääkkylän yläasteelta kaksi tyttöä sekä kirkkoherran omat tyttäret lauloivat, kuten myös Rääkkylän oma tangoprinsessa Satu Suhonen. Myös minä pääsin pitämään oman puheenvuoron, joka on tässä seuraavaksi. Tästä on seurakuntalaisten hyvä jatkaa uuden paimenen johdolla.

Arvoisa Piispa, kirkkoherrat, hyvät kutsuvieraat, seurakuntalaiset

Sinulle Markus on uskottu vastuullinen ja vaativa tehtävä. Seurakuntamme on kutsunut sinut kirkkoherrakseen, pitämään huolta seurakunnasta, kulkemaan rinnallamme ja näyttämään meille suuntaa. Tehtäväsi ei ole helppo, mutta sinun ei tarvitse tehdä työtäsi yksin.

Työnkuvasi on erittäin vaativa!

Tehtäväsi kirkkoherrana on tukea ja johtaa työtovereitasi, osoittaa seurakunnalle suuntaa ja pitää huolta seurakuntalaisista joita palvelemaan sinut on asetettu. Sinun tulee huolehtia siitä, että seurakuntaa rakennetaan kestävälle pohjalle. Hiekalle rakennettu talo ei ole koskaan pitkäikäinen.

Kirkkoherrana tehtäviisi kuuluu aktiivinen siltojen rakentaminen ja yhteyden vaaliminen luottamushenkilöiden ja työntekijöiden sekä seurakunnan eri toimijoiden ja vapaaehtoisten välille. Yhteyden vaaliminen merkitsee myös aktiivista yhteydenpitoa seurakunnan alueella toimiviin erilaisiin järjestöihin, yhteisöihin, yhdistyksiin sekä Rääkkylän kuntaan. Sinun tulee olla siellä missä seurakuntalaisetkin ovat. Olisikin hyvä muistaa virren sanat; ”Niin alhaalla kenkään ei kulje, ettei siellä Jeesus ois.”

Sinulle Markus kuuluu seurakunnan paimenena kaikkien seurakunnan jäsenten arvostaminen ja huomioon ottaminen. Olemme kaikki yhtä arvokkaita Jumalan edessä. Mielestäni on tärkeää, että huomioit erityisesti seurakunnan vapaaehtoiset sekä hiljaiset ja omassa uskossaan arat ja epävarmat jäsenet. Vapaaehtoiset huomataan monesti vasta silloin kun heitä ei enää ole. Kaikki vapaaehtoiset eivät onneksi loppuneet talvisodassa!

Tehtäväsi kirkkoherrana, sekä rooli mihin sinut Markus on nyt asetettu, on vaativa, mutta myös hyvin antoisa ja todellinen näköalapaikka kunnassamme. Kirkkoherra on aina kirkkoherra, olipa hän töissä tai vapaalla. Siksikin olet myös etuoikeutettu olemaan mukana paljossa siinä, mitä Rääkkylässä tapahtuu.

Tällä virkaan asettamisella on myös toisenlainen sisältö. Kun seurakunta on nyt ottanut sinut omaksi paimenekseen, sen tulee tukea ja kantaa sinua työssäsi joka päivä. Kukaan meistä ei jaksa yksin, vaikka olisimme miten vahvoja hyvänsä. Yhdessä olemme vahvempia ja voimme tukea toinen toistamme.

Olkoon seurakuntalaisten luottamus, ystävyys, lähimmäisenrakkaus sekä rukoukset mukanasi joka päivä! Olet sydämellisesti tervetullut Rääkkylään! Jumalan siunausta jokaiseen työpäivääsi!

Kari Kulmala, Rääkkylän kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ratkaisevista Ilomantsin taisteluista 70 vuotta

Suomen osalta ratkaisevat taistelut Neuvostoliittoa vastaan käytiin 70 vuotta sitten muun muassa Ilomantsissa. Siellä Suomi pysäytti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kenraali Raappanan johdolla. Suomi sai siten pitää itsenäisyytensä, toisin kuin esimerkiksi itä-blokin maat.

Ilomantsin juhlatilaisuudessa 9.8.2014 puhuneen kenraali Ari Puheloisen mielestä ratkaisevin tekijä Ilomantsissa oli sotilaidemme ja joukkojemme kyky kestää ja suorittaa tehtävänsä äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Myös Raappanan johtamien miesten mottitaktiikka sekä maaston tuntemus ja sen oikea hyväksikäyttö olivat ratkaisevassa osassa.

Monen elämä alkoi sodan jälkeen ihan alusta tai se muuttui muun muassa haavoittumisen jälkeen täysin. Monelle evakolle sodan jälkeinen aika tiesi muuttoa täysin uuteen ympäristöön. 1940 luvulla elämä oli muutenkin ihan erilaista kuin 2000 luvulla. Mielestäni sodanajan sukupolvi on todellakin juhlimisen arvoinen. He ovat rakentaneet tämän maan vaikeiden sotavuosien jälkeen. Heidän ansiosta meillä on itsenäisyys ja olemme hyvinvointivaltio. Siispä hattu päästä joka aamu ja syvä kumarrus kunniakansalaisillemme!

Ilomantsin juhlissa tapasin ensimmäisen kerran kenraali Puheloisen, joka oli elokuun alussa päässyt eläkkeelle. Tiukka kädenpuristus ja toivotukseni ”turvallisia eläkevuosia herra kenraali”, sai hymyn ammattisotilaan huulille. Sain kätellä juhlissa myös kolmea muuta kenraalia – hieno päivä siis minulle kaikin puolin. Uskon, että seuraava kenraalinimitys Pohjois-Karjalassa tulee aluetoimiston päällikkö, eversti Jouni Mattilalle. Hänellä ja minulla on yhteinen menneisyys muun muassa 1980 luvun painimolskeilta.

Sotaa ei pidä koskaan ihannoida eikä juhlia, mutta sen loppumista tulee juhlia vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Oman maan historia tulee tuntea ja siirtää myös tuleville jälkipolville. Tällaisessa tiedonsiirrossa erilainen kiltatoiminta sekä eri divisioonien perinnepäivät ovat avainasemassa ja siten erittäin tärkeää toimintaa. Ilomantsissa tätä viestiä vei eteenpäin 14 ja 21 Divisioonien perinneyhdistykset.

Kari Kulmala, Pohjois-Karjalan Sotilaspoikien perinnekillan jäsen

Onko NATO turvatakuu Suomelle?

Venäjän käveleminen Krimille ja sen liittäminen Venäjään herätti heti Suomessakin turvallisuuspoliittisen keskustelun. Keskustelu onkin todella aiheellista ja sitä tulee jatkaa edelleen. Myös Nato-jäsenyydestä ja sen vaikutuksista pitää voida keskustella avoimesti ja kiihkottomasti.

Nato on läntinen sotilasliitto. Liittyminen Natoon merkitsisi Suomelle vahvaa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittista muutosta sen tähän asti harjoittamaan politiikkaan. Siksi liittymistä, sen etuja ja haittoja on syytä tarkoin pohtia. Pohdinnan tulee kuitenkin perustua tosiasioihin, eikä pelkästään tunteisiin. Tällä hetkellä Suomen kansan laaja enemmistö haluaa mielipidemittausten mukaan Suomen pysyvän liittoutumattomana. Tosin silloin kun talo jo palaa, on turha pyytää vakuutusta vakuutusyhtiöstä (Natosta), koska sitä ei silloin ole mahdollista saada.

Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutukset on kerrottu Ulkoasiainministeriön 21.12.2007 julkaisemassa selvityksessä. Tämän lisäksi on tehty selvitys mahdollisen Natoon liittoutumisen vaikutuksista Suomelle sekä sen puolustusjärjestelmän kehittämiselle ja puolustushallinnolle. Selitys julkaistiin 27.2.2004. Molemmat ovat laadittu alan asiantuntijoiden toimesta. Vuoden 2004 selvityksessä laskettiin mm. Suomelle Nato-jäsenyyden kustannuksiksi n. 45 miljoonaa euroa vuodessa. Liittoutuminen edellyttäisi myös keskimäärin 25 miljoonan euron vuosittaisia materiaalimenoja 12 vuoden ajan. Kokonaiskustannukset kasvaisivat siten 70 miljoonaan euroa/vuosi. Joidenkin tutkijoiden mukaan kulut olisivat paljon suurempia. Itse kaipaisin tietoa siitä, minkälaisia olisivat tämänhetkiset kustannusarviot?

Jälkimmäisen selvityksen johtopäätös, ”jäsenyydellä olisi ennaltaehkäisevä, Suomen turvallisuutta vahvistava vaikutus”, on kirjattu puolustus- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon 2/09. Selvitysten perustiedot ja johtopäätökset ovat edelleen päteviä. Liittyminen Natoon antaisi Suomelle peruskirjan 5 artiklan mukaiset turvatakuut. Nykyinen kumppanuussopimus Naton kanssa ei näitä takuita Suomelle anna. Nato ei myöskään ota vastuuta Suomen puolustamisesta ilman, että Suomi itse panostaa riittävästi omaan puolustukseensa. Puolustusmenot olisi siten pidettävä korkealla ja maanpuolustustahto jatkossakin lujana.

Nato osallistuu tälläkin hetkellä moniin sotilaallisiin operaatioihin eri puolilla maailmaa. Operaatioihin osallistuminen on jäsenmaille vapaaehtoista, mutta tuskin Suomi voisi ilmoittaa jäävänsä näistä pois. Sellaista ei Nato pitkään katsoisi hyvällä. Nato ei ole rakentanut pysyviä tukikohtia kaikkiin jäsenmaihin. Rakentaisiko Nato tukikohdan geopoliittisista syistä esim. Kontiorantaan joka on jo vuosikymmeniä sitten todettu olevan strategisesti tärkeää aluetta?

Viimeisimmän tiedon (18.4.2014) mukaan Suomi ja Nato allekirjoittavat toukokuussa niin sanotun isäntämaasopimuksen, jossa muun muassa sovitaan poikkeusolojen käytännön järjestelyistä kuten armeijan kauttakulusta ja miehistön majoituksesta. Vastaavanlainen isäntämaantuki on kirjattu Naton ja Suomen kumppanuustavoitteisiin jo vuonna 2002, joten asia ei tule enää eduskunnan päätettäväksi. Vähän samanlainen kauttakulkusopimus tehtiin Hitlerin johtaman Saksan ja Suomen kanssa vuonna 1940. Mitä siitä seurasi?

Suomella on n. 1300 km:n maaraja Venäjän kanssa. Nato-jäsenyys loisi Suomen itärajalle yhden maailman jyrkimmistä sotilaallisista vastakkainasetteluista. Lisäisikö tällainen vastakkainasetelma turvallisuuttamme? Sitä kannattaa miettiä tosiasioiden ja myös historiamme pohjalta. Historia pitää aina tuntea, ettei tee samoja virheitä uudelleen.

Joidenkin mielestä olemme turvassa Euroopan Unionissa. Turvallisuuspoliittisesti EU on Suomelle pelkkiä sanoja paperilla. Sillä ei ole omaa armeijaa, eikä se ole sotilasliitto, mutta valtaosa sen jäsenmaista kuuluu Natoon. EU ei ole luomassa lähiaikoina omaa yhteistä armeijaa, koska Nato turvaa jo nyt suurimman osan sen jäsenmaiden turvallisuudesta. Miksi siis pitäisi perustaa oma armeija EU:lle? Suomi on jo pitkään ollut eräänlaisella ”harmaalla vyöhykkeellä” erityisesti EU-jäsenyytensä vuoksi. Jäsenyys sitoo Suomen taloudellisesti ja poliittisesti länteen. Se sitoo maamme myös EU:ssa kehittyviin Venäjän-vastaisiin pakotteisiin itänaapuriamme vastaan. Mielestäni se on vakava ongelma Suomelle. Suomen tulisi olla aidosti liittoutumaton maa, mikäli se sellainen väittää olevan. Kuuluminen Natoon tai EU:iin ei sitä Suomelle ja suomalaisille ole.

Karjalan Pojat 18.6.2014