Olen Kari Kulmala, itsenäinen ajattelija – aktiivinen tekijä.
Olen Kokoomuksen jäsen ja politiikassa vahvasti mukana. Politiikkaan lähdin mukaan vuoden 2008 kuntavaaleissa. Lähtökohtana minulla oli, että haluan vaikuttaa kuntani politiikkaan ja kuntalaisten elinolosuhteisiin. Mielestäni kuntavaalit ovat edelleen kaikkein tärkeimmät vaalit kuntalaisten näkökulmasta katsottuna. Näiden vuoden 2008 kuntavaalien jälkeen olen ollut ehdokkaana myös seurakunta-, eduskunta- sekä EU-vaaleissa. Tällä hetkellä toimin Rääkkylän kunnanvaltuuston jäsenenä.
Työni eduskunnassa vuosina 2015 – 2019
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa minut valittiin kansanedustajaksi Savo-Karjalan vaalipiiristä. Eduskunnassa toimin aktiivisesti vuosina 2015 – 2019 muun muassa ulkoasiainvaliokunnassa, hallintovaliokunnassa, valtiovarainvaliokunnassa ja sen kolmessa jaostossa sekä maa- ja metsätalousvaliokunnassa, missä toimin varapuheenjohtaja. Olin myös Sinisen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja vuosina 2018 – 2019. Nämä kaikki olivat erittäin haasteellisia ja mielekkäitä tehtäviä, joissa opin eduskunnan päätöksenteosta hyvin paljon.
Eduskuntatyötäni täydensi jäsenyys Pohjoismaiden neuvoston sekä Arktisen alueen parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnassa. Toimin myös Itämeren parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana kahden viimeisen eduskuntavuoteni aikana. Nämä olivat erittäin mielenkiintoisia ja silmiä avaavia tehtäviä. Huomasin, että Suomi on tasavertainen maa muiden joukossa, mutta Suomen on oltava näissä pöydissä aktiivinen.
Siviilityöni ja koulutukseni
Siviiliammatiltani olen poliisi ja toimin Itä-Suomen poliisilaitoksen liikennevalvontaryhmässä ryhmänjohtajana. Toimenkuvaani kuuluu normaalin poliisitoiminnan lisäksi erityisesti vesiliikenne-, erä- sekä kalastuksen-, metsästyksen- ja raskaan liikenteen valvonta. Vuoden 2014 alkuun asti toimin Liikkuvassa poliisissa lähes 15 vuoden ajan. Poliisiksi valmistuin vuonna 1988.
Koulutukseni on painottunut vahvasti johtamiseen. Johtamisen erikoisammattitutkinnon sain päätökseen vuonna 2008. Poliisiammattikorkeakoulusta sain poliisipäällystön tutkinnon päätökseen vuonna 2010 eli minulla on poliisikoulutuksen puolelta ylikomisarion pätevyys. Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa opiskelin hallintotieteitä, turvallisuushallinnon maisteriohjelmassa. Sain nämä opiskelut päätökseen työn ohessa vuonna 2015 eli olen myös hallintotieteiden maisteri. Suosin elinikäistä oppimista, erityisesti viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajan esimiehenä toimiessani.
Sinisiä viisauksia
Koulutus luo osaltaan sivistystä, mutta sivistystä voi olla myös ilman muodollista koulutusta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii muun muassa Havukka-ahon ajattelija. Hänellä oli viisaita, sinisiä ajatuksia. Häneltä voimme oppia paljon normaalista, jokapäiväisestä elämästä.
Vaadin asioiden hoidossa eli ”politikoinnissa” ehdotonta rehellisyyttä, inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta sekä itseltäni, että muilta. Haluan, että näytämme omalla käytöksellämme esimerkkiä suvaitsevaisuudesta ja ihmisten kunnioittamisesta myös silloin, kun olemme heidän kanssaan eri mieltä. Se on minun arvojen mukaista!
Mennään yhdessä eteenpäin – turvallisesti, oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti, isänmaan puolesta!
Tietoihini eduskunnan sivuilla pääset tästä